maanantai 29. helmikuuta 2016

You're 3 years older, and you'll always be now.

Tiettekö kuulkaas ihanat naiseni (ja miksei myös miehet, mut jaksatteko muka lukee tämmöstä hömppää?) mitä?

MUN KONE ON VIRALLISESTI JA LOPULLISESTI KUIN UUSI. ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ!

Okei no akku on edelleen kakkana ja Windowsin Wordpadilla tehdyt tiedostot ei aukee enää, mutta ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ.

Okei nyt lopetan. ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ!

Nyt loppu, for reals. Feelin' fine.
#feelinfine #tryingtolooksmart #wowshesblind #ahthissucks

Viime aikoina on tapahtunut mm. ihan kaikkee. Kaikista tärkeimpänä asiana minulla on ilo ilmoittaa teille, että MÄÄ SAIN OPPARIN VALMIIKSI.


Aiheena siis näyteikkunamainonta vaateliikkeessä ja sisältää siis paljon turhaa lätinää mutta myös paljon kuvia mun taidonnäytteestä eli työpaikkani näyteikkunasomistuksesta.

Ton palauttaminen oli jostain syystä paljon rankempaa ku itte ton tekeminen. Koko sen ajan pelotti, että siellä on vieläkin jotain virheitä vaikka kuinka moneen kertaan sen tarkistin ja syynäsin. Pyysin myös Keijoa ja äitiä kattomaan tota työtä eikä hekään löytäneet sieltä mitään vikaa, ja nää kaks on tarkimmasta päästä, mitä tulee kirjoittamiseen. Oon mää itekin tarkka, mutta jos oon kattonut liian kauan samaa tekstiä, niin siinä tulee sokeeksi omalle kirjoittamiselle.

#itdontmatterifyoureblackorwhite
Koin tässä pikkusia nostalgiaviboja paitsi kuunnellessani muutaman vuoden takaisia obsessiobiisejä myös tallentaessani ne vanhalle kunnon soittolistalle. Sen nimi on Superawesome playlist by Ems, koska ne biisit nyt vaan on superawesome. Niitä biisejä ei löydy Spotifystä, joten kätevin tapa kuunnella niitä on laittaa ne soittolistalle. Sieltä löytyy mm. Huge L:n parhaimmistoa, Graciaksen albumittomia biisejä, Jake Otterin eka levy Movement ja Steven Wilsonin The Raven that Refused to Sing eli TRTRTS. Vielä puuttuu Steven Wilsonin 3 albumia sieltä, sitten se on täydellinen.

#lipstickgameonpoint
Vaikka mulla nyt meneekin ihan kivasti koneen toimimisen, parin kivan keikkakokemuksen ja opparin palautuksen myötä, niin toisaalta oon kovin ahistunut kaikesta stressistä. Oon tosi väsynyt. Vaikka nyt on hiihtoloma ja ihan suht kivaa tekemistä ja relaksoitumista tiedossa, niin joinakin vuosina onkin käynyt niin, että loma on vaan pahentanut mun asioita juuri sen pitkään nukkumisen takia. Mää ehdin tottua siihen ja sit arkeenpalaaminen on yhtä tuskaa. Sen takia yritän pitää itteni kuitenkin liikkeessä, etten pelkästään jää sängyn pohjalle löllöilemään ja masentumaan.

#gloomyvibes #yesfilter

Vaikka palautinkin opparin ja kirjanpidon koe hoitui kunnialla (ainakin toivottavasti), niin vielä on paljon viimeisiä juttuja ennen kuin voin valmistua hyvillä mielin. Kansainvälisen kaupan koe, oman opparin esittely ja kaikenmaailman arviointikeskustelut iskee heti lomien jälkeen.

Isoin asia kuitenkin on työharjoittelupaikan puuttuminen. Mää oon rehellisesti sanottuna käynyt melkein kaikissa Tampereen vaatekaupoissa ja kaikissa on jo työharjoittelijat tai niihin on tulossa sellaiset. Kivasti koko meidän koulu on samaan aikaan työharjoittelujaksolla. Mulla on nyt 3 eri paikkaan jätetty ilmoille hakemukset ja oottelen nyt vastausta niistä. Oon ressannu tätä asiaa kohta kuukauden ja mua ärsyttää se, etten tehnyt asialle mitään aiemmin. En kyllä toisaalta olisikaan voinut tehdä asialle yhtään mitään kuin vasta tän kuun puolella. On tässä ollut vähän kaikkee sekavaa säätöö koulun ja töiden kanssa.

#mustahilkka #eyebrowgameonpoint

Mut joo. Kuten sanoinkin aiemmin, niin on tässä kivojakin asioita tapahtunut. Oltiin Keijon ja Matiaksen kanssa kattomassa Steven Wilsonia 11.2 ja kymmenen päivää myöhemmin kattomassa Totoa kahdestaan Keijon kanssa. Ikävää sanoa näin, mutta vaikka Toton keikka oli Helsingin jäähallissa, niin Steven Wilsonin keikka oli heittämällä parempi, koska Toton keikasta puuttui se olennaisin osa eli Joseph Williams riivinrauta-äänineen.

The Man himself and his David Bowie tribute. It was so touching. I nearly cried.
Steven on valtavan ihana persoona. Todella älykäs, hauska, itseironinen. Ottaa yleisön haltuun paitsi upeilla biiseillään myös keskustelevilla välispiikeillään. Stevenillä oli myös minun mielestä ihastuttavia maneereita, eleitä ja liikkeitä. Ja kuten ennustin mun viimeisimmässä Musical Frissons-postauksessa itkin aivan kauheasti Routinen ja Ravenin vetojen aikana. Niin kauniita myös livenä, ellei kauniimpia kuin yleensä.

Kuulin myös uusia tuttavuuksia, kuten Index ja Harmony Korine sekä Stevenin aiemman bändin Porcupine Treen biisejä. Kaikki niin upeita.

On se kyllä. Ihan on uutta mullekin, että mää hullaantuisin tollaseen luikkulaihaan progeneroon, jota ei löydy ees Spotifystä. Vähäsen mun syvällehaudattu räppiäkuunteleva teiniminä yrittää huudella takaraivosta monen lukitun oven takaa, että "tollanen ihme tärkeilevä ja tahallaan vaikea ernuhipsteri, joka ei halua olla osa nykyaikaa". Nykyminä vain ihailee Stevenin kaltaisia artisteja. Mitä hän yrittää sanoa on, että OSTAKAA LEVYJÄ IHMISET. Ja minä sanon vielä, että varsinkin Stevenin levyjä. Ne on parasta ikinä. Uskokaa kun sanon.


Toton keikkakin oli Josephin puuttumisesta huolimatta hieno. Steve Lukather ja muut bändin jäsenet oli myös omanlaisiaan hauskoja persoonia. Meinas välillä mennä ihan stand up-keikaks koko homma. Silti jäi kyllä harmittamaan todella paljon Josephin ja samalla koko Toto XIV-levyn biisien puuttuminen. Steve Lukather ja kaksi kuoron jäsentä hoitivat laulupuolen kunnialla, mutta voiko se olla kunnon kiertue, jos sen keikalla esitetään vain yksi biisi uudelta levyltä? Ja se ainut biisi oli muuten ainut biisi, jonka aikana mä itkin ja itken aina, kun kuuntelen sitä.


Pakko liittää tähän vielä toinen Toton uusimmista biiseistä, joka on aivan mahtava kaikilla tavoilla. Vetoavat sanat, upeaa pianorevittelyä ja Josephin äänialaa parhaimmillaan.


Multa on tulossa yks miniasupostaus tässä lähiaikoina ja lisää kuulumisia sitä mukaa, kun niitä nyt tulee. Usein mulle käy niin, että jos on meneillään paljon kaikkea samaan aikaan, niin osaan muodostaa ne asiat sanoiksi vasta kun on taas seesteisempää.

Huomenna mää vaikka pakotan itteni ottaan rennosti (samalla odottaen puheluita parista paikasta...) ja meen aamupäivällä hierojalle ja sen jälkeen maratoonaan OC:n neloskautta. On muuten niin huikeeta teinidraamaa, että oksat pois! Missasin kokonaan kyseisen sarjan, kun olin itsekin pikkuteini, mutta nyt oon kohta saanut koko sarjan katottua. Tulee eteen sitten se kuuluisa kysymys, että mitäs mä nyt teen elämälläni?

Okei, kyllähän mä sen tiedän, mut you know.

lauantai 27. helmikuuta 2016

Hoard, collect, file, index.

Mää en ikinä tykkää nuolaista ennen ku tipahtaa, mutta...

HAAATSIGUENJAAA MUN KONE TOIMII HYVIN TAAS!

#keikkalookki #lovemesomedramatichats #lovemesomeblackandwhite #happy

Mulla pyörii nyt koneessa Linuxiin pohjautuvan Ubuntu-käyttiksen demoversioläpyskä ja kokeilen sen avulla, että miten tää skulaa ja onko tää nopee. Ja voin sanoa vihdoinkin, että TOIMII. Oon ihan innoissani! Saa nähdä miten käy, kun tää koko roska asennetaan lopullisesti tähän rakkineeseen... Mut näillä näkymin mun koneesta tulee oikein supernopee ja mielelläni haluan käyttää tätä enemmän. Pystyn tutustumaan paremmin uuteen musiikkiin rauhassa koneen äärellä, selailemaan nettejä nopeammin ja mikä parasta, kirjoittamaan blogia enemmän. FINE BY ME.

Nyt latailen kaikki mun kuvat, musat ja datat ulkoiselle kiintolevylle ja painun sillä aikaa päikkäreille. Jos ja kun tää käyttis asentuu onnistuneesti, palaan blogin ääreen iltasella.

See ya!

keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Why get thinner when you can get more dinner?


Jos sulla on nyt nälkä, niin suosittelen syömään ensin tai samalla syömään jotain kun luet tätä. Meinaan nyt puhutaan ruoasta.

Joululoman aikoihin me syötiin kunnolla. Aattona tehtiin hyvää pizzaa pakasteen ylijäämistä ja seuraavana päivänä porukat tuli syömään.


Oli mureaa kinkkua, lohirullia ja kananmunia majoneesilla ja katkaravuilla. Ruoat huuhdottiin alas Tarapaca-viinillä.



Olin suunnitellut kyläilemään saapuneen perheeni varalle ihanaa jälkkäriä, jonka ohjeen bongasin Facebookista. 


Kakkupohjaan tulis alkuperäisen ohjeen mukaan Oreoita, mutta ruokavammani vuoksi laitoin gluteenittomia Chocolate O's-keksejä.





Ja kyllä, kakku oli aivan täsmälleen niin hyvää kuin kuvittelet sen olevan. Kakku on myös todella helppo tehdä. Harva asia voi mennä pieleen tän kanssa. Tää kakku on illanistujaisten varma hitti!

Tässä vielä kakun ohje:




En ollut varma, olisko Matias tykännyt Nutellasta, joten tein varalle sen lemppareita, suklaakaurapalloja.


Nilen kebabbi on myös aina vaan hyvää. Joka kerta yhtä hyvät maut ja makuyhdistelmät. Se ei ikinä petä.


Yks perjantai-ilta oli varattu mun ja Keijon treffeille. Mää ehdotin, että mentäiskö johonkin vähän hienompaan paikkaan syömään pitkästä aikaa ihan vaan kaksin. Keijo ehdotti Stefan'sia ja mää totesin, että ei kai nyt ihan niin hienoon paikkaan. 

Mutta kyllä, sinne mentiin ja syötiin pitkästä aikaa vähän normaalia kalliimmin.




Oli kyllä sen rahan arvoista! Varsinkin kun sain ensimmäistä kertaa elämässäni aivan mahtavaa gluteenitonta juustokakkua. Se oli niin hyvää, että melkein itkin.


Seuraavana päivänä menin porukoille yöksi ja äiti teki vanhaa kunnon makaronilaatikkoa. Sitä harvoin kotona saa, kun Keijo ei oikein tykkää siitä. Se oli niin parasta pitkään aikaan ja vielä seuraavanakin päivänä paistettuna.

Tällä hetkellä mun ruokakoukkuja on meetvursti, sinappi ja suolakurkut leivän päällä, samoin jalapenot, leipäjuusto ja raejuusto maistuu. Mä tykkään tehdä meetvurstista ja Oltermannista sellasia rullia ja napostella niitä samalla, kun oottelen leipien paahtumista.

Leipä on aina hyvää, mutta mun lempileivät vaihtelee tosi usein. Näkkärit maistuu aina, ja tuoreleivistä tällä hetkellä maistuu Pirjon Pakarin Maistikas hapanleipä ja Hannun Leipomon gluteeniton tattaripellavaleipä. Muistuttaa jossain määrin ruisleipiä, vaikka en oo niitä syönytkään 20 vuoteen. Myös Eilamarin gluteenittomat hapankorput on aivan parhaita.



Joka päivä mun on tehnyt ihan hulluna mieli kananmunaa, keitettynä ja paistettuna. Mulla on kotona Tupperwaren EasyDelight, jolla saa tehtyä mikrossa munakkaita, johon voi laittaa sekaan vaikka juustoa, kinkkua ja vihanneksia. Yllättävän täyttävä ja ruokaisa!

Hedelmät on kans aivan ihania. Välillä ei tee yhtään mieli, mutta joskus kaupassa innostun ja mukaan lähtee banaania, omenoita, appelsiineja ja jotain erikoisempia, kuten litsejä. Se on kyllä kokeilemisen arvoinen hedelmä! Maistuu mangolta, mutta paremmalta. Sen verran varoitan, että Keijo sai niistä allergisen reaktion, ja on myös allerginen kiiville ja omenoille, joten jos oot noille allerginen, niin todennäköisesti myös litsille. 

Mun tekis mieli kokeilla erilaisia ruokia, mutta en oikein oo saanut aikaiseksi. Sushi ja shawarma on ollut jonkin aikaa kokeilulistalla. Kiinalaista mää en oo syönyt niin paljoa ku haluaisin, enkä oo ehtinyt muitakaan etnisia ravintoloita kokeilemaan. Ne kyllä kiinnostavat ehdottomasti!

Kyllä ruoka on hyvää.



Ps. Jos tykkäät kesästä, grillikioskeista ja Sami Hedbergistä, katso ihmeessä Grillit Huurussa. Tulee JIMiltä keskiviikkoisin klo 21. Aivan mahtava, mutta varoituksen sana on paikallaan: sitä katsoessa tulee varmasti nälkä ja ikävä kesää. 10/10 would recommend!

perjantai 5. helmikuuta 2016

Musical Frissons: Dem women.

Seinabo Sey. Liv Warfield. Esty. Johanna Kurkela. Ninet Tayeb. 

Energiaa. Voimaa. Synkkää. Iloista. Herkkää. Eteeristä. Kaunista. SAMAISTUTTAVAA.

Ne, jotka tuntee mut, niin tietää, että mää hyvin harvoin tykkään naisartisteista. Mutta siis ai että. Näissä naisissa on sitä jotain.


Seinabo Sey on uusin tuttavuus naisartistien saralla ja jopa niinkin syväksi musiikkirakkaudeksi muodostunut, että melkein itkin, kun sain tietää hänen tulevan tänä kesänä Pori Jazzeille. Kyllä se on ny sillä tavalla, että sinne on PAKKO mennä. Seinabo on ruotsalainen, vain pari vuotta mua vanhempi soul-tytsy, joka ilmesty kuin tyhjästä. Seinabolta on ilmestynyt vain yksi albumi, ja sitä ennen hänen vanhemmilleen omistetut EP:t. 



Pretendiin sisältyy aikalailla kaikkea. Synkkiä ja eteerisen katkeria biisejä, kuten Sorry, You ja Pistols at Dawn, menevän tanssahtelevia biisejä kuten Who, ja hitaita biisejä joissa Seinabo revittelee tummaa ääntään, kuten Easy ja Burial, jossa piano soi ja gospel-kuoro raikaa niin että kylmät väreet juoksee pitkin kroppaa.


Hauskinta tässä on, että tutustuin Seinaboon Fifa 16:n kautta. Mää suhtaudun aina vähän skeptisesti uusien Fifojen soundtrackeihin, kun mukamas aina vanhan pelin musiikit oli parempia ja uuden on ihan tylsiä eikä erotu toisistaan. Pretend kuitenkin erottui ensimmäisenä joukosta todella erilaisen ja menevän soundinsa ansiosta. Jotenkin ei myöskään uskoisi, että Seinabo pääsis radioon asti, mut kyllä, sen kautta kuulin paitsi uudesta levystä myös Tavastian keikasta. Keikka meni jo, mut Pretend-albumia on sahattu jo monta kuukautta. Ja Pori Jazzeihin kerkee vielä säästämään... Kyllä ruotsalaiset osaa!


Ja kuten kaikki rap- ja soul-lahjakkuudet, niin myös Seinabo on Adam Tenstan kavereita. Mää kyllä varmaan kuolen euforiaan, jos Seinabo ja Adam tekee joskus yhteistyötä.


Liv Warfield kiinnitti huomioni Pori Jazzien esiintyjälistalla. Me oltiin menossa Jazzeille alun perin katsomaan Kool and the Gangiä ja uteliaisuuttamme kuunneltiin, että mitä muuta olis tarjolla samana päivänä. Noah Kinin ja Lee Fieldsin lisäksi Liv kuulosti pelkän Jazzien infon perusteella kiintoisalta naiselta.


Ja kyllä, kuunneltuani Embrace Me:n aloin embreissata Liviä ihan kympillä. Upee ääni, upee asenne ja upee soundi biiseissä. Naisellinen nainen isolla N:llä sekä soundien että sanoituksien puolesta. Biiseistä kuultaa rakkaus ja sen kaipuu, eroahdistus, hyvä fiilis elämästä ja itsestä. Livin lavapersoonakin on niin valloittava ja eläväinen, ettei voinut olla hymyilemättä ja riehumatta mukana Jazzeilla.


Yks miinus kuitenkin on, etten mää oikein välitä Livin uudemmasta levystä. Liikaa rämisevää kitaraa ja yksitoikkoista snaree. Eka levy uppoaa kuitenkin edelleen ja kuuntelen sitä aina, kun haluan tuntea oloni oikein naiselliseksi. Tosin just huomasin, että mokoma on mennyt poistamaan ekan levynsä Spotifystä. Noh, toivottavasti tulee takaisin joskus...


Esty on myös, ylläripylläri, tumma nainen Jenkeistä. Keijo puolestaan on tutustuttanut mut tähän ihastuttavan eteerisääniseen ja samaistuttavaan naislaulajaan Killing All Your Ills-biisillä. 


Estyn biiseissä on ihanan herkkä ja sulava soundi, just sellainen mistä oon tykännyt ihan teinistä asti. Ollu hyvät tuottajat hänellä messissä. Häneltäkin on ilmestynyt vasta 6 biisiä sisältävä Darkroom EP. Innolla odotan lisää, kaikilta tähän mennessä hehkuttamiltani naislaulajilta!


Esty on myös kuin Liv Warfield siinä mielessä, että haluan kuunnella sitä aina kun on naisellinen fiilis. Estyn biisit tosin kaikki ovat enemmän ja vähemmän parisuhdekriiseilyä ja eroahdistusta ja "Where have all the good men gone?"-meininkiä. Ehkä välillä salaisesti salassa ajattelenkin noin, mutta se on vain yks ohikiitävä hetki kun tajuan, että ainakin yks hyvä mies on aika tossa lähellä...


Suomalaisista naisartisteista Johanna Kurkela on ehdoton ykkönen. Kristallinkirkas ja herkkä ääni, koskettavat ja rakkaudentäyteiset lyriikat. Jos joku haluaa tietää, mikä mun on kaikista suosikein suosikkirakkauslaulu, sanoisin Sinä Nukut Siinä. In a blink. Se on niin kaunis, että mua alkaa itkettää, hyvällä tavalla. Ja jos oon kuunnellut ton, kun oon joutunut olemaan erossa Keijosta, niin se taatusti lisää ikävää, jos en sitä jo ollut tuntenut.


Harmi vaan, etten oo ehtinyt antaa tarpeeksi aikaa Kurkelan musiikille. Yritän parantaa tapojani heti kun mulla helpottaa kaikki ylimääräiset stressit. Silloin munkin on helppo lähestyä uutta musiikkia.


Vielä viimeisenä mutta ei yhtään sen vähäisempänä: Ninet Tayeb, joka Steven Wilsoninkin biisien naistuplaajanakin tunnetaan. Ninetin hento ääni sopii aivan loistavasti Stevenin ohuen mutta vetoavan mieleenpainuvan äänen kanssa. Ninet paitsi tekee Stevenin biisien "naisroolit", myös keikkailee Stevenin kanssa. Saattaa olla, että näen tämänkin naisen livenä aika piakkoin...


Tää video on mestariteos. Hyvänen aika. Jos tästä selviää kuivin silmin, niin congrats.

Muita musiikkiuutisia lyhyesti:

Coldplayn uusi albumi julkaistiin muutama kuukausi sitten ja on aikasta hyvä!

Keijon piti mennä 21.2 isoveljensä kanssa Toton keikalle Helsinkiin, mutta sen suunnitelman mentyä hieman puihin Keijo ensin antoi koko asian olla, kunnes kuitenkin sekosi ja halusi ehdottomasti mennä sinne ja pyysi mut mukaan. Ja olen iloinen että tuli toisiin aatoksiin, koska Toto on upea bändi! Paljon ihania muistoja herättäviä biisejä ja en malta odottaa näkeväni Keijoa ihan fanipoikana.

Dream Theaterin levy The Astonishing julkaistiin viikko sitten ja sain sen eilen kuunneltua valmiiksi. Siis apua. Sellanen musiikkispektaakkeli että oksat pois. Musiikillinen elokuva suorastaan. Mestariteos. Thank you, the astonishing musicians of Dream Theater. I'm totally amazed.


Veli oli kiva ja osti mulle ja itelleen liput Steven Wilsonin keikalle, joka on jo vajaan viikon päästä! Mukana on tietysti myös aiemmin hehkuttamani Ninet Tayeb. Psyykkaan itteeni jo mahdollisia kyynelkanavien falskaamisia varten... Steven Wilsonilla on paha tapa tehdä biisejä, jotka osuu tunteisiin ja sit itkettää. Ihan todella paljon. Harva artisti näin tehokkaasti osaa osua johonkin itkuhermoon.




Tämä albumi. Aivan upea. 6 biisiä, joista kaksi saa mut itkemään. Kiehtovia ja koskettavia tarinoita. Samoin viimevuotinen Hand. Cannot. Erase. Aivan mahtava ja ehdottoman kiehtova konseptialbumi.

Laitanpa kostoksi teidätkin itkemään ja pakotan teidät katsomaan nämä kaksi videota. Okei, no milläs mää pakotan ku mää oon täällä ja te siellä.

Mut joo, sen verran avaan, että kumpikin kertovat läheisten kuolemista ja menetyksistä. Jos katsoitte, niin kertokaa toki mitä piditte!