sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

I'm on a boat!

Hai hou, hai hou, nyt matka Ruotsiin on...

Kukkuu ihmiset. Kello löi 08.26 ja niin on, että kaikki normaalit ihmiset vasta heräilevät tai vetävät sikeitä, sunnuntai kun on. Nyt on kaksi ihanaa konvapäivää takana ja noin 13 tuntia yöunia kolmelta yöltä. Lähdettiin ajamaan klo 5 aamulla kohti Turkua ja nyt ollaan laivassa. Mua väsyttää vietävästi ja sain nukuttua autossa, mutta onneks päästään kohta hyttiin jatkamaan unia. ♥

Hauskaa sunnuntaita ja harmaudesta huolimatta huippua viikonalkua kaikille! Palaan asiaan myöhemmin, kuvien kera...

maanantai 16. kesäkuuta 2014

Alohas and high fives.

Mää en tajua, miten töissäkäyvät ja muutenkin jatkuvasti menossa olevat jaksavat ylläpitää blogia samaan aikaan ja laatia pitkiä, laadukkaita tekstejä, joissa on myös upeita kuvia. KYSYNPÄ VAAN. Ja mää nyt en edes ole kovin kiireinen ihminen, päinvastoin! Mun elämään vaan on ilmestynyt ihminen jos toinenkin, jotka saavat lähes jakamattoman huomioni... Mut parempi se on julkaista postaus tai pari kuussa kuin ei mitään, eh?

Kesä on alkanut aika lupaavasti lukuunottamatta sitä, että jouduttiin kuulemaan suru-uutisia eikä kesätöitä ole (vielä) kuulunut. Enkä oo ainut. Missä se paljon puhuttu työvoimapula oikein viipyy...? (*sneeze* Sorry, I'm allergic to bulls***.)


Mitäs viime päivinä on tapahtunut? No ainakin sain aivan liian ihanan ja kauniin serkkupojan 20. toukokuuta. ♥ Me NIIN hemmotellaan se piloille.





Ylpeä isosisko ja pikkuveli. ♥
Olin pitkästä aikaa kattomassa ala-asteen kevätjuhlaa, jossa ihana kaimatyttöni sai hymytyttöpatsaan, ihan ansaitusti. ♥ Käytiin samana päivänä myös yksissä valmistujaisissa, joissa oli tiivis tunnelma ja tosi hauskaa.



Ja luonnollisesti riensin riemusta kiljuen Äxäiseen ja ostin Elengin.


Oon myös tuttuun tapaan ravannut Matiaksen kanssa Orivedellä hoivaamassa flunssaista miestäni ja viime viikonloppuna vetästiin kolmessa päivässä Suits-maraton. Kolmoskautta odotellessa... Naureskeltiin myös Netflixin sarjakuvauksille, joista on muodostunut meille oma inside-läppä.


Tästä lähtee huvittavat tunnelmat, eiku...


Nähtiin maanantaina illalla Teijan ja Elinan kanssa ja lähdettiin ajeleen ympäriinsä ja huomattiin päätyneemme ensin Siivikkalaan, sitten Viljakkalan kautta Ylöjärvelle. Sit mentiin Teijalle ja tuttuun tapaan katottiin pari leffaa. Yleensä me ollaan katottu kaikkia ihania Disney-klassikoita, mutta nyt viimeksi oli vuorossa mulle nostalginen Thumbelina eli Peukalo-Liisa, jota Elina ja Teija ei ollut nähnyt aiemmin, ja sen jälkeen katottiin Jali & Suklaatehdas.


Matias hankki vihdosta viimein pitkän pohdinnan jälkeen Doctor Who-boksin, joka sisältää kaudet 1-4. Kun oon ollut kotona Tampereella, niin lahnapäivät on kulutettu Tohtorin parissa muistellen ja kerraten vanhempia jaksoja. Myös äiti on innostunut kattomaan Tohtoria meiän kanssa, ja saatiin jopa iskäkin innostumaan "varma nakki"-jakson avulla, ja se jakso on tietysti Blink. Katottiin eilen Matiaksen kanssa pitkästä aikaa Doomsday, ja kyllä se niin on, että KYLLÄ. Sitä kyynelten ja feelssien määrää... Billie Piper tekee kyllä ihan loistavan ja koskettavan roolisuorituksen!

Meillä oli suunnitelmissa matkata heinäkuun puolivälissä Keijon, Empan ja Oskarin kanssa laivalla Ruotsiin, mutta edellä mainittujen suru-uutisten takia ajankohta aikaistui kuukaudella ja lähdetäänkin vajaan viikon päästä! Luvassa on PALJON kuvia ja asiaa tuttuun tapaan. Stay tuned, my comrades.

tiistai 3. kesäkuuta 2014

How beautiful music can be?

Man, I tell ya: it can be ELENGI beautiful. Okei, kömpelöhkö ilmaisu, mutta you get the point.



Eka kuuntelukerta: ristiriitaisia, mutta myönteisiä fiiliksiä. En oikein päässyt joihinkin biiseihin sisälle, you know what I mean? Äänimaailma on kuitenkin jotain mmmahtavaa hyvin erikoisine yksityiskohtineen ja olisin voinut vaikka kuolla euforiaan. Albumin eka biisi Repent kiisi suoraan kestosuosikiksi. Ah mitä musiikillista kauneutta ja Gracias jopa laulaa lurauttaa kertsin kohdilla. Totesin jo aikasessa vaiheessa, että Gracias teki sen TAAS. ♥ Levyn ensikuuntelu jäi ikävästi kesken Jubileen kohdalle, koska kärsimätön fanityttö kun olen, niin kuuntelin levyä puoliunenpöpperössä yöllä heti vuorokauden vaihduttua ja tapahtui välikuolema. Loput kuuntelin heti aamulla.

Tässä otteita brolle välittämistäni tunteista aamun pikkutunneilla via Whatsapp:

"KYLLÄ SE NÄIN ON ETTÄ KYLLÄ"
"AAAAAAAAAAAA I'M IN HEAVEN"
"Eka biisi menossaaAAAAA"
"#kuolin"
"Eka biisi kuulostaa ainakin aikas *tähän peukkuja ja sydänsilmähymiöitä PALJON*
"Grade lauleskelee ♥__♥"
"Streamfastdieyounghowcomethisoutcomestillsatisfiesnone"
"#wetheloudestpack"
"LIFE DON'T STRESS AS MUCH NOW DON'T WORRY ABOUT SUCH AND SUCH, HUSH THEN POPS FOR A HUFF N PUFF STILL GOT 'EM SAYIN THAT'S WHASSUP"
"Gloomade on aika jännä piisi."
"Slow it down vastoin biisinsä nimeä villiintyi loppua kohti mentäessä. Sehän on radio edit se mitä oon popittanut tähän asti."
"Sada Yakkossa hengästynyt alku..."
"Ja Open avautuu mulle vähä paremmin nyt."
"Sada Yakko oli OUTO."
"Noh, kai pitää kuunnella muutaman kerran. Ja ostan tän kyllä!"

Ja niin kannatti tehdä, koska seuraavilla kuuntelukerroilla biisit kasvoivat kasvamistaan alkukankeuden jälkeen. Tarkentaakseni biisit eivät todellakaan olleet kankeita vaan mää olin. Johtuiko kenties siitä, että oli jonkinlaisia Globe-samankaltaisuusodotuksia? Tiedä en.

Paint Me a Picture, Muhiva, Burgundy Red ja Sada Yakko olivat kieltämättä vaikeimpia niellä, mutta nyt kaikki on täyttä elengiä sanan koko merkityksessä. Äkäsen biitin omaavassa OD Cumuluksessa vierailee mun suosikki youngblood eli Noah Kin. Radiosoittoakin saaneet Levels ja Slow It Down yllättivät iloisesti, sillä vastoin ennakko-odotuksia ne eivät todellakaan jääneet uusien tulokkaiden jalkoihin. Joskus niin tuppaa käymään, eikä siis koske missään nimessä Graciasta vaan ihan kaikkia (ainakin mun lemppari)artisteja. Slow It Down on ihanan kesäinen rentoilubiisi ja Levelsiä ei skipata vieläkään, koska WE THE LOUDEST PACK. Paint Me a Picture on mystisen synkkä biittiä ja sanoituksia myöten. Rakastuin päätä pahkaa kauniiseen Gloomadeen ensisekuntiensa vuoksi. Open oli toissa- tai viime vuonna Niken Break the Spell-kampanjassa Mikko Koivun pätkän mainosbiisinä, mutta eri versiona. Se oli itsessään ihan hyvä, mutta tykästyin tähän uuteen versioon ehkä hitusen enemmän. Albumin pisin biisi Burgundy Red on upea, monitasoinen biisi, joka kasvaa joka kuuntelukerralla.

Albumi on kokonaisuudessaan aivan uutta, kansainvälisyyttä henkivää meininkiä. Se on samaan aikaan syvällisen mietteliäs ja 100% asennetta ja ehtaa Graciasta. Mukaan mahtuu myös meneviä, tanssittavia biittejä, kuten esimerkiksi albumin lopetusbiisi Lost-N-Found. Graciaksen smoothiin ääneen ja soljuvaan flow'hun ei ikinä kyllästy. Fiittaajat ovat Noah Kinia ja Brandonia lukuunottamatta mulle uusia, mutta artistivalinnat ovat onnistuneita ottaen huomioon albumin tyylin.

Elengi saattaa olla varsinkin uusille kuuntelijoille vaikeahko pala pureskeltavaksi, mutta luottakaa muhun kun sanon, että IT'S TOTALLY WORTH IT. Jos ette usko, niin kuunnelkaa te Cheekkiä ja JVG:tä siellä tahmaisilla tanssilattioilla siiderit kädessä, kun mää juon Pepsi Maxia, makaan ruohikolla auringon alla (tai sadepäivinä sängyssä/sohvalla/lattialla) äksänä ja kuuntelen Elengiä satatuhatta kertaa putkeen.

Suurkiitokset Gracias jälleen kerran mahtavasta mahtialbumista. ♥ Kohti levykauppaa ja sen yli!