keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

It's more like a big ball of wibbly wobbly timey wimey... stuff.

Kirjoitin tuon aikaan (& Doctor Who'hun ;D) liittyvän otsikon toissayönä muistamatta, että tänään, 26.6.2013, minun blogini täytti 2 vuotta! Yay me and YAY YOU! Teidän ansiostanne tämä vaatimaton blogini on yhä pystyssä ja elää ja voi hyvin ♥

Kuvan kakku on syöty jo ajat sitten, mutta 2-vuotisuuden kunniaksi jaan kakun tällee kuvana teille, olkaa hyvä ♥


Aika on kyllä humpsahtanut taas niin nopeasti ja sen huomaa varsinkin, kun pitää blogia. Toisaalta taas tuntuu, että oon kirjoittanut blogia paljon kauemmin kuin 2 vuotta, mutta toisaalta taas oon yllättynyt siitä, kuinka paljon tää on muuttunut kahdessa vuodessa ja ihan melkee huomaamatta.

Teen vielä erillisen spesiaalipostauksen vuosipäivän kunniaksi. Se on ollut mulla tekeillä jo tässä muutaman viikon, enkä ollut edes ajatellut tehdä siitä vuosipäiväpostausta, mutta koska se liittyy mulle rakkaaseen aiheeseen, eli elokuviin, niin miksipä ei!

Kesäkuu on muidenkin mulle merkittävien anniversaryjen aikaa. 24.6. oli mun diabetesvuosipäivä eli diaversary! 16 vuotta diabetesta - se on kuulkaa pitkä aika, melkein koko mun elämä. En oo moneen vuoteen - itse asiassa varmaan ollenkaan - muistanut aikaa ennen ruiskuja, piikkejä, verinäytteitä, mittareita ja hypo-hyperglykemiavuoristorataa ja yöllisiä jääkaapintyhjennysvierailuja. On se melkosta. Tulevaisuutta odotellessa...

Mun alitajunta elää taas jotain ihan omaa elämäänsä. Niin hulluja, outoja, näin-ei-voisi-ikinäikinäIKINÄ-tapahtua -unia. Huhhuh.


Justin Timberlaken 20/20 Experience iskee yhä. Tämän hetken kiireettömien aamujen albumi. Ihanan pitkiä biisejä, ja kuten äitikin totesi: "Näissä kaikissa biiseissä on semmonen 'ota ihan rauhallisesti'-tunnelma."

Doctor Who - mikä ihanamahtavaparas tv-ohjelma! Se on niin erikoinen ja omituinen, ettei siitä yksinkertaisesti voi olla pitämättä. Joka jakson jälkeen mielessä on vain yksi lause: "Kuka nää jutut oikeesti on keksiny?" Ja seuraava lause on: "Pakko kattoo seuraava jakso!"

Parin viikon takaista mökkeilyä Teiskossa. Huomatkaa mahtavinhienoinupein Onepiece-jumpsuitti, jonka oon koskaan nähnyt! Tämä löytyi tätini vaatekaapista ja oli ihan pakko lainata sitä, koska illat olivat tosi vilpoisia tuolloin... Hihi. :)

Mää jos kuka olen tottunut mokailuihin ja olemaan nolo ja awkward kömpelys. Kuitenkin sunnuntaina tapahtui jotain sellaista, joka aiheutti sen, etten mää nolostu varmaan enää mistään. Tiiättekö South Parkista sen jakson, kun Cartman näkee jotain niin hauskaa, ettei sitä enää sen jälkeen naurata mikään, mille se on ennen nauranut? No, myöhemminhän sen "naurusulake" korjaantuu entiselleen, mutta siis jotain täntapaista mulle kävi. Se oli niin shokkikokemus, ja sain kokea jo heti siitä seuraavana päivänä maanantaina töissä jotain, josta mää olisin voinut nolostua, mutta ei. Harmistuin toki, mutta mua ei nolottanut, ja siitä sain kiittää sunnuntain tapahtumia ja vuosien varrella kasvattamaani paksua nahkaa.

Saatoin tosin eilen - tunteiden ollessa liiankin pinnalla - liioitella nolostumiseni määrää, mutta sellanen mää oon ja sille ei voi enää mitään. Ei oo helppoo olla minä eikä varsinkaan oo helppoo olla mun äiti/isä/veli/kaveri/puolituttu/koira, joka joutuu kuuntelemaan mun perusteelliset analysoinnit jokaisesta vähänkin normaalista poikkeavasta tapauksesta. Kiitos ja anteeksi.

Mää en taas tiä mikä tän kappaleen pointti oli. Ei kai mikään muu kuin se, että mokista ja virheistä oppii ja ihmisiä kun ollaan, niin tämmösiä kömpelyyksiä ja nolouksia tulee väistämättä eteen. Huumorintajun omistaminen on elintärkeää, ja itse asiassa mun mielestä kömpelöt ihmiset ovat paljon symppiksempiä ja samaistuttavampia, jopa suloisempia kuin ainaikuisestiaamen jämptit ja minäenkoskaanteevirheitä-neiti/herra täydellisyydet. Eihän täydellistä ihmistä ole olemassa, mutta on liian monia, jotka luulevat olevansa ja esittävät varmempaa ja virheettömämpää kuin ovatkaan. Siinäkään ei ole mitään väärää, mutta täytyy vaan muistaa, ettei elämää tule ottaa liian vakavasti ja virheet tekevät ihmisestä inhimillisemmän. Nobody's perfect.

"Varokoon se, joka luulee seisovansa, ettei kaadu." Tällä ja monella muulla ohjeella, joita parina viime viikonloppuna sain, pääsee pitkälle. On suurensuuri ikävä takaisin koulutuspäiville, mutta onneksi syksy tulee pian. ♥

"Väsynyt kohtakakstoistavee haukku tässä terve!"
Olipahan taas sekavaa tajunnanvirtaa. Myös kuvien puolesta, sillä ripottelin tähän aikalailla asiaan täysin kuulumattomia, mutta viime aikoina otettuja kuvasia. Eipä siinä, mind flow-tekstit on parasta!

Lopuksi vielä eräs äitini löytö varaston muistolaatikoiden syövereistä. Tämä kaunis teksti on vuodelta 1959, ja edesmenneen isotätini (joka oli tuolloin n. 18-vuotias) kirjoittama. Osa vihon teksteistä on niihin aikoihin suosittujen laulajien lyriikoita, joten tämäkin voi olla sellainen.

lauantai 22. kesäkuuta 2013

Jazztyttö, jazztyttö, jatsaa sinä vaan.

►  Soul Valpio - Jazztyttö
►  Soul Valpio – Metsän Keskellä


9.-13.6. tuli vietettyä maalla Teiskossa sukulaisten kesäasunnolla. Käytin erään ihanan aurinkoisen illan hyödykseni pukemalla ylleni lempparirantamaximekkoni, vetämällä tukkani nutturalle, ja järjestin pienet photoshootit.

Tässä postauksessa on siis (yo-postausta lukuunottamatta) epätavallisen paljon mua ja mun naamaa. Toivottavasti kestätte sen!

Kuvat minusta © äiti ja maisemakuvat © minä.




On kiva olla, huoletonta täällä metsän keskellä...





Rakastuin mä eloon,
taas pieni juttu saa mut voimaan paremmin.


There's something in the water I do not feel safe...



Hymyilin silmilläin, ja pudottaudun laaksoon onnessain.


Just send your heartbeat, I'll go
to the blue ocean floor
where they'll find us no more.




There was a time I'd dip my feet
and it would roll off my skin.
Now every time I get close to the edge
I'm scared of falling in.



Jazz nyt ei liittynyt näihin kuviin mitenkään, mutta onpahan kovin ihana biisi. ♥

torstai 20. kesäkuuta 2013

You should have seen it coming.

The most awesome Adam Tensta gave us a lil sumthin sumthin in the form of a 3-day "trial" of the upcoming album Last Days of Punk. I already took a little sneak peek and to my mind the sounds were extremely different comparing to previous tracks. It only takes some "digesting" and understanding the lyrics and the story behind them.

All I can say now is, TUNE IN. TUNE IN NOW.


As far as I can remember, according to Wikipedia Adam had given the name for this album a few years ago. Adam lives in Tensta, one of the rioting suburbs in Stockholm and nearby Husby, Rinkeby, Fittja etc. and probably knows and is always aware of what's happening in Tensta and in its neighborhoods. Talk about coincidence!

But as we know or should know, all these kind of riots, mayhems and disorders have been predicted. Indeed, you should have seen it coming.

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Life after graduation day.

Kyä se on ny sillä tavalla, että se on paluu arkeen niin elämän kuin bloginkin osalta! Eli normaali tahti palautunee blogiini pitkän pitkän pitkän hiljaiselon jälkeen pikkuhiljaa tämän kuun aikana. Jos siis mitään normaalia tahtia on ikinä ollutkaan.

Aina, kun jotain huippuaihanaamahtavaa tapahtuu, poden monta päivää kamalaa sosiaalista krapulaa ja paluu arkeen-ahdistusta. Nyt tilanne oli jostain syystä täysin eri, ja mulla oli jou-juhlien jälkeen kumma kyllä ihan hyvä olo. Onneksi kerrankin näin, ja suurin syy on varmaankin siinä, että molemmat juhlat olivat oikein onnistuneet. Sain ihania lahjoja ja tekemistä on riittänyt juhlarientojen jälkeenkin: maanantai-ilta meni serkkuni Didin muutossa ja tiistaina alkoivat työt tutussa työpaikassa. Mikäs sen lystikkäämpää!

Vedin myös heti lähes kylmiltään kuuden päivän työputken viime viikon perjantaista tämän viikon keskiviikkoon. Sunnuntain kohdalla tuntui, ettei tää lopu ikinä, mutta kyl pitkät vapaat vihdoinkin koittivat. Ja mihinkäs muuhunkaan vapaapäivät menisivätkään kuin blogijuttujen väsäilyyn! Ja konvailuun, sitä ei sovi unohtaa.

Kun en osaa päästää irti tämän kuun alun mahtavuuksista (mitähyikamala onks ny jo kesäkuun puoliväli?!), niin otetaas pientä recappia!

Lauantaina kun näin illalla rakkaita ylioppilastovereitani, matkalla Patosillalle bongasin erittäin iloisen uutisen:


Fanityttökohtaus olikin kaiken sen yo-huuman keskellä ISO piste i:n päälle! TJ-laskuri käyntiin, eli 20 ♥

Sunnuntaina juhlien jälkeen ilta meni lahjoja availlessa ja ihastellessa kuin myös juhlia kertaillessa. Annoin äidille, iskälle ja Matiakselle ainakin minuutinpituiset halaukset siitä, että jaksettiin vetää 2 päivää kunnialla ja juhlat onnistuivat upeasti, vaikkakin edelleen harmittaa, etteivät kaikki vieraat päässeet tulemaan, vaikka olisin niin kovasti halunnut. Silti, fiilis hyvä kymmenen!


Haluaisin nostaa erään onnittelukortin esille, ja koska lupa tähän oli helppo saada, esittelen teille eksklusiivisesti Matiaksen pitkääkin pidemmät naurut kirvoittaneen kortin.


Ihan oikeesti, mää repesin nauraan ihan samalla sekunnilla, kun avasin tän kortin.

Lähikuvaa tekstistä. Mun kokelasnro oli 007, true story!

Alempi kuva on otettu ennen kirjoituksia ja ylempi lopullisten tuloksien jälkeen... Mahtavuutta, ei voi muuta sanoo!
Näin hienosti toi hassu oli paketoinut mun lahjat. Tai siis, äiti paketoi, Matias valvoi paketoimisoperaatiota.


Ja näin upeet jutut paljastui paketeista! Lahjaan liittyy ihanasti myös eräs Reinikais-henkinen inside-vitsi, mutta se jääköön mun ja Matiaksen väliseksi.


Olin ihan varma, että toi ostais mulle Hurtsin uusimman tai vanhemman, mutta vielä mitä. Jätkä osas yllättää ihan täysin ja vieläpä hienosti! Voitte vaan arvata, mikä levy on viime aikoina lähtenyt pyörimään joka päivä aamutoimien lomassa... Justin (ei Bieber) on ihana, en kyllästy koskaan. ♥

Kuten jo edellisessä postauksessa mainitsin, sain aivan ihania lahjoja ja kauniita kortteja kauniilla teksteillä varustettuna. Vanhemmiltani sain jo torstaina lahjan, ja ne olivat...


YLISULOISET CONVERSET. Ja koska sain nämä popot jo torstaina, pääsivät ne heti tositoimiin tanssilavalla meiän street jazz-esityksessä. Ja hienosti meni, varsinaiset taikatossut!

Maanantaina juhlien jälkeen kysyin äidiltä: "Hei ooksää varma, ettei tänään oo enää juhlia?" Eipä tietenkään. Viikonloppu meni liian nopeesti! Kohtalooni tyytyneenä vedin uudet mintunvihreät Converset jalkaani ja lähdettiin Matiaksen kanssa keskustaan. Mää menin lyömään puumerkkini työsoppariin ja kättä päälle tätini/työnantajani kanssa, jonka jälkeen suunnattiin pitkästä pitkästä pitkästä aikaa NILE KEBABBIIN. Voileipäkakut, valkosuklaakakut ja leivonnaiset olivat I-HA-NI-A, mutta kyllä alko tehdä mieli kunnon mättöö.

Matias onnellisena ruoan äärellä.

NAMSMUMS.


Omnommättöruuan jälkeen syötiin Tammelantorilla vähä pehmistä, joka suli käsiin hetkessä. Mää sain gluteenittoman vohvelin, mikä on harvinaista herkkua.



Dinkku-serkkuni tarvitsi muuttoapua ja me riennettiin apuun! Vaikka lämpötila oli ihanan lämmin, muuttoa ajatellen se oli liiankin lämmin. Muutto sujui pienistä vaikeuksista huolimatta hienosti ja tässä tulos! Siis ei itse kämpässä vaan meissä.


Tiistaina palasin sorvindeeroksen äärelle pitkästä aikaa. Tutut työtoverit toivottivat mut tervetulleeksi onnittelujen kera. Meininki hjyvä ja tuntui kuin en olisi missään poissa ollutkaan. Opin vähän uutta, ja huonosta aamusta huolimatta työpäivä sujui ongelmitta. Vähän olin päässyt unohtamaan asioita ja olin vähän kujalla, mutta se kuuluu asiaan, ainakin kun musta on kyse.


Oon fiilistellyt viime päivät Matiaksen mahtavaa jou-lahjaa eli Justin Timberlaken levykäistä, ja Soul Valpion Metsän Keskellä-albumia. Molemmat albumit ovat ensisekunneista loppumetreille asti kovaa kamaa. Timberlaken biisit ovat sopivan 8 minuutin mittaisia, ja Soul Valpion rennot rytmit luovat kesäisen fiilistelytunnelman. Aah musiikkieuforiat, me likes ♥

Venähtipä tää pitkäks. Aattelin, ettei mulla olis kauheesti asiaa ollut, mut näköjään ja olishan nyt enemmänkin, kun alotin tän tekstin jo vajaa 2 viikkoa sitten! Mut en ehkä viitsi tunkea samaan postaukseen kahden viikon edestä asiaa, koska ketä nyt niin paljoa kiinnostaa. To be continued, stay tuned!

Mutta jeejee, näillä eväillä eteenpäin! Kai karu todellisuus ja lukion loppuminen iskee tajuntaan vasta syksyllä, koska mun olo on ollut jo liian kauan epätodellinen.

Miten teiän kesä on lähtenyt käyntiin?

lauantai 15. kesäkuuta 2013

Welcome to graduation.

Varoituksen sana: jos luulit, että lukiomuistelupostaus oli pitkä, niin olit väärässä. Tämän luettuasi huomaat aikaa kuluneen 50 vuotta ja hups, olet isoäiti/isoisä.

♦♦♦♦♦



Miltä nyt tuntuu? Mitä aiot tulevaisuudessa? Mihin hait opiskelemaan? Siinä muutama kysymys joihin sain vastata muutaman tuhannen kerran viikonlopun aikana.

Olo on helpottunut mutta haikea. En tiedä vielä, mutta talouskouluun olen menossa toivon mukaan syksyllä. Siinä muutama vastaus, jonka sain todeta muutaman tuhannen kerran. Lausuin myös sanoja "kiitos" ja "tervetuloa" kans parisataamiljoonaa kertaa.

Takana on ehkä elämäni parhaat 4 päivää. Torstaina tanssittiin street jazzia onnistuneesti ja äkäsesti Sampolan lavalla, ja perjantaina jännitettiin lauantaita yo-juhlaharjoitusten ja viimeisten paniikkiostosten yhteydessä. Lauantaina ja sunnuntaina tapahtui ja kunnolla sitten!

Laadukas kuva on laadukas.




Täs mä pitämässä mun "I Have A Dream"-tyylistä puhetta. Juu ei ihan.
Lakkiaiset olivat yllättävän lyhyt, mutta hieno tapahtuma. En osannut jännittää sitä muuten kuin mun puheeni osalta. Lakitusseremonia onnistui hienosti ja en-muista-kuinka-monta ystävääni saivat stipendit. Gaudeamus Igiturin jälkeen astelin pienessä shokissa puhujanpöntölle ja aloin puhua. Puhuin, luin paperiani ja kuulin ääneni, mutta musta ei tuntunut siltä, että minä itse seisoisin siinä. Tuntui kuin katselisin itseäni jostain vierestä. Sain pidettyä itseni rauhallisena enkä tapani mukaisesti alkanut puhua pölpöttää valonnopeudella. Veljeni kuvasi koko roskan, mutta itse en pysty sitä katsomaan. Haluan, että se kokemus jäi sellaisenaan sinne juhlapaikalle ja että muistan sen sellaisena, enkä niin, että katson itseäni ja kuulen itseni joltain huonolaatuiselta videolta.

Seremonioitten jälkeen alkoi kaverikuvien räpsiminen!

Yo-kaunottaret Elina, Saara & Suvi + huonoryhtinen mää. Pei oli hengessä mukana!

Lisää yo-kaunottaria eli Elsa ja Elina ja lagaava minä.
Ja tässä mää ja Elsa uuden Eric "Respect my authoritaah" Cartmanin kanssa!


Juhlallisuuksien jälkeen opettajat tekivät joukkohyökkäyksen kimppuumme, eiku onnittelemaan jokaista yksitellen. Sain mummoltani ihanan lilan ruusun ja halaukset isovanhemmiltani ja vanhemmiltani, ja tietysti pikkuveikalta. Sitte pikaiset yhteiskuvat ystävien kanssa ja ryhmäkuvaan, jonka jälkeen ryntäsimme kotiin tekemään vikat siivoukset ja kattaukset. Sit lähti.

Huomaa taidokkaat sensuroinnit!

Klo 14 lähtien vieraita saapui tasaisella syötöllä. Paikalle ilmestyivät mm. molemmat tätini ja heidän miehet, lähes kaikki isotätini, lähes kaikki serkkuni, äitini serkkuja ja sukulaisia pitemmän matkan päästä. Valitettavasti kaikkia sukulaisia ei pystytty kutsumaan, koska budjetti ja tilanpuute, joten juhlat pidettiin lähimmäisten sukulaisten seurassa.

♥ I love my dress-fiilistelyä.


Ujostus iski.


Jou (YO) niinku ylioppilas.

Asussani ei ollut violetin häivähdystäkään, mutta juhlat pyrittiin pitämään violetteina.



Kakun leikkaus.



♥ Kauniitakin kauniimpia serkkuja.



Manssu viisi vee tykästyi niin kovasti mun jou-lakkiini, että halusi viedä sen mukanaan kotiinsa! Annoin armollisesti sen pitää lakkia niin kauan kuin hän halusi, mutta jouduin ottamaan sen häneltä pois, kun veimme Manssun ja tätini kotiin. Manssun päällä oleva mekko on ollut mulla itsellä käytössä 12-13 vuotta sitten eka- ja tokaluokan kevätjuhlassa!

Setsun ja Matiaksen hieno kättelytilanne!


Dinkku, Nallu, Zankku ja Nanna-tätini lauloivat mulle niin hirmuisen kauniisti onnittelulaulun, että kyyneleet tirahtivat silmäkulmaan. Ja se on jo hyvin, koska mää harvoin itken laulusta! Thanks girls, you're awesome! ♥


Mää ja ihana Mervi, joka on ylioppilas vm. 2011!

Vaikka vieraita saapui paikalle laskujeni mukaan yhteensä 27, niin kyä mua silti vähä jännitti, että kuinka pystyn jakamaan huomioni tasaisesti kaikille ja olemaan huomion keskipiste, koska yleensä tämä tuottaa mulle pienoisia ongelmia. Hienosti meni ja jokainen vieras sai kysyä minulta mitä ikinä halusikin.

Yleisimmät kysymykset olivat juurikin noita alussa mainitsemiani, mutta niiden ohella multa kysyi lähes jokainen, reilusti keski-iänkin ylittänyt, vieras, että mihin minä aion mennä illalla. Siis minä, tunnetusti erittäin epä-party animal ja mukavuudenhaluinen kotihiirihissukka. Olin päättänyt, etten lähde, jos en jaksa tai jos jaksan, niin en ennen kuin viimeinenkin vieras lähtisi. Viimeiset vieraat lähtivät kuuden jälkeen ja koska en ollut väsymyskuoleman partaalla, päätin lähteä tapaamaan rakkaita ylioppilastovereitani!

Olin perjantai-iltana väsännyt superhypernopeesti tytöille omat kustomoidut onnittelukortit, joista en kiireessäni ehtinyt ottaa kuvia. Joka tapauksessa mm. Saaralle oli Doctor Who-aiheista, Elinalle Gangnam Style/Hunger Gamesia ja Suville One Directionia. Oli mahtavaa nähdä tyttöjen ilmeet, kun ne katto ne kortit! Mulle kun ei kummosta luovuutta lahjojen teon suhteen ole siunattu. Siemailimme sivistyneesti roseviiniä, käytiin vielä kerran lakkiaiset läpi ja kerrottiin omista juhlista.

Kaunottaret Taru ja tuleva vaimokoulukaveri Suvi. ♥ © Elina.
© Elina.
Mukaan liittyi fellow Whovian Saara melkein TARDIS-väreissä! ♥


Siinä koko tän illan kööri, eli Taru, Suvi, yhden ilmeen nainen eli mää, Saara ja Elina! Pei on edelleen hengessä mukana. ♥

Päätimme pitkän pohdinnan jälkeen lähteä yölliselle kävelylle Mansen keskustaan. Harvoin sitä näkee keskustaa niin elossa, ja meillä oli tosi hauskaa! Ilta oli kaunis ja fiilis upea, eikä todellakaan haluttu väen väkisin ängetä tunkkaisiin baareihin. Lakkipäitä ei näkynyt niin paljoa kuin olis luullut, ja meiänkin porukasta 2/5 piti lakkia päässään. Ne 2 olivat mää ja Saara, ja kolme eri randomia onnitteli meitä. Saavuin aivan liian myöhään kotiin rättiväsyneenä, mutta onnellisena. Ei muuta kun yöunille keräämään voimia seuraavaan päivään!



Sunnuntaina vieraat koostuivat perheemme hyvistä ystävistä ja sukulaisista, jotka eivät päässeet lauantaina, mukaanlukien Ame ja poikaystävänsä Konsta. Olin aivan rättipoikki, mutta heti kun ensimmäiset vieraat saapuivat, sain ihan uutta virtaa. Suurin osa vieraista saapui puolen tunnin sisällä ja tuli aika kuumat oltavat. Olis ehkä pitänyt jotenkin porrastaa vieraita, mut ei me jaksettu moisia äidin kanssa säätää... No ei mutta the more the merrier!

Väsynyt mutta onnellinen minä. © Jonna.

Manssu ja mun jou-lakki vol. 2. Kunnon Captain South Africa! ♥ © A.S.

Ystäviä, syömistä ja mun naamalagaus. © A.S. 
Juhlissa oli myös eräs toinenkin valmistuja - Heloise valmistui kokiksi!


Äiti ja tytär / täti ja serkku. ♥

Ihana Nanna-tätini. ♥
Perhepotretti, jossa kukaan ei osaa katsoa oikeaan kameraan.

© A.S.

Otetaas uusiks!

© Jonna.

Well... CLOSE ENOUGH. [tähän meme face]

© A.S.

Isä ja tyttäret.

© Jonna.
Paras pikkuveli, mitä maa päällään kantaa! ♥ Ilme kertoo kaiken.


Joitain kuvia jäi vielä puuttumaan - itse asiassa aika paljonkin - mutta en jaksa enää yhtään enempää odottaa tämän postauksen julkaisemista, joten laitan vielä muita parhaita paloja myöhemmin. Ja oikein mielellänihän mää muistelen kahta erittäin onnistunutta ja ihanaa päivää! Lahjat olivat aivan ihania ja tunnelma upea!

Luovia lahjoja ja vielä luovampia kortteja.



Ote eräästä kortista: "Paljon onnea Emppu, näytä joku temppu!" - Lilli 4 v. ♥


Kiitos näistä päivistä kuuluu ihan jokaiselle vieraalle, tädilleni, joka jaksoi touhuta keittiössä ja auttaa äitiä, äidilleni ja isälleni, jotka mahdollistivat kaiken tämän ja veljelleni, joka pisti kaiken peliin ja keksi loistavan inside-läpän sisältävän lahjan!


Ei tätä fiilistä pysty tarpeeksi monin sanoin kuvaamaan. Olo on jotain haikean mutta helpottuneen, epätodellisen mutta onnellisen väliltä. Ei enää psykologian tunteja ja monta sivua vihkomuistiinpanoja, ei enää englannintunteja eikä mitään muutakaan sitten syksyllä. Ei enää tuttuja naamoja, tuttua rakennusta eikä ihania koulukavereita.

But the good news is... MÄÄ MEEN SYKSYLLÄ VAIMOKOULUUN! YAY GLITTER GLITTER GLITTER. Ja kuten jo aiemmin vähä spoilasin, en joudu olemaan siellä täysin yksin vaan Suvikin tulee messiin!

Mutta mitäs sen jälkeen? Sitä en itsekään tiedä. Kaikesta huolimatta odotan suurella innolla, mitä tulevaisuus tuo tullessaan!


Paljon onnea vielä ihan jokaiselle uudelle ylioppilaalle ja ammattiin valmistuneelle! Toivon teille kaikkea hyvää ja onnea ja menestystä elämään!

"Kuten viisas Salomo aikoinaan totesi 'Viisaus on pääasia. Hanki viisautta ja kaikella hankkimallasi hanki ymmärrystä.' " - ote uuden ylioppilaan puheestani.