perjantai 31. toukokuuta 2013

The end of an era.

Varoituksen sana: edessäsi on jälleen kerran elämänpituinen teksti, joten jos kuolet tylsyyteen tai lukemisähkyyn, se on omalla vastuullasi.

♦♦♦♦♦

HERLU/TEKLU 2010-2013

13 jaksoa, 13 koeviikkoa ja tasan 75 kurssia takana. MMMM. Lukuisia uusia ihania kaveri-ihmisiä ja hauskoja muistoja. Elämäni parhaimmat 3 vuotta, jotka todellakin ansaitsevat oman postauksensa! Muistot tästä koulusta ja sen ihmisistä ovat tatuoineet itsensä mun sydämeeni eivätkä lähde sieltä pois.

Keväällä 2010 jouduin jättäytymään pois amislukiosta ja olin aivan hukassa. Yritin päästä kauppikseen, mutta se ei mulle edelleen tuntemattomista syistä onnistunut. En todellakaan olisi halunnut mennä lukioon, mutta keskusteltuani vanhempieni kanssa pitkään ja vakavasti tulin semisti toisiin aatoksiin. Hervannan lukio pyöri päällimmäisenä mielessäni, koska se sijaitsi lähimpänä. Koulut olivat jo ehtineet alkaa, eikä mulla ollut muuta vaihtoehtoa kuin näpytellä HerLun rehtorille sähköpostia tiedustellakseni opiskelupaikkaa. Vastaus oli onnekseni myöntävä, vaikken vielä todellakaan ollut oikeasti valmis astumaan lukio-opintojen tielle.

1. lukuvuosi 2010-2011


20.8 koittivat paitsi ensimmäiset Blockfestini myös ensimmäinen koulupäiväni Herlussa. Menin vähintäänkin ihan hirveessä paniikissa kouluun, varsinkin koska tiesin olevani tulevia luokkatovereitani 1-2 vuotta vanhempi. Me oltiin edellispäivänä laadittu opon kanssa alkajaisiks ehkä liiankin helppo lukkari - vain 4 kurssia, ja eka päiväni olikin vain 1 kurssin pituinen. Koulupäivä meni lyhyydestään huolimatta melkolailla sumussa, mitä nyt muistan kaverini Mepan huudelleen mun nimeä ruokalassa, enkä mä ollut kuullut (tai tajunnut) mitään ennen kuin hän tuli samaan pöytään istumaan.

Ironista kyllä, en ollut ehtinyt lusimaan lukiossa viikkoakaan, kun olin jo sitä mieltä, että hey, this isn't so bad. Kyllä mää tän kolme vuotta vetäsen vaikka päällä seisoen!

Mepan ja sen kavereiden kanssa mää vietinkin suurimman osan ykkösvuodestani, socially awkward penguin kun olen enkä osaa enkä uskalla tutustua muihin kovin helpolla. Oon hitaasti lämpiävää sorttia vaimitensenytoli. Enkä olis keksinytkään parempaa koulukaveria itelleni, koska Mepa oli myös lukiomme silloinen tuutori ja auttoi mua reppanaa pääsemään alkuun ja osasi vastata kaikkiin kiperiin sekä tyhmiin kysymyksiini aina koeviikkokäytännöistä ruokailuvuoroihin. Hänelle oli karttunut onneksi myös lähes kolmen vuoden edestä kokemusta kaikista opettajista ja osasi kertoa miten kukin toimii ja kenen kanssa sopisi olla varuillaan. :D

Ykkösvuosi oli hauskinta aikaa kahdesti vuodessa järjestettyjen peliöiden takia! Siellä oli paitsi koko koulun yläaulan kuumentavia tietokonepeliskaboja myös pelikonsolipelejä ja vanhoja kunnon korttipelihommia. Parhautta olivat Skip-Bo-pelit, korttipelit, Guitar Hero-skaba ja vanha kunnon Alias. Ykkösvuoden kevään jälkeen rehtori päätti pistää peliöiden osalta pillit pussiin, eikä niitä enää valitettavasti järjestetty. Onneksi ehdin edes kahdet peliyöt viettää, oli mahtavuutta!

Ykkösvuoden loppupuolella, kun Mepakin oli jo abiturienttina lähtenyt koulusta ja jouduin jäämään yksikseni, aloin avartua ja tutustua kakkosiin ja ykkösiin. Koska olin amiksessa suorittanut 11 kurssia, olin hieman edellä muita ykkösluokkalaisia ja kävin ykkösellä enimmäkseen kakkosten kursseja. Ykkösvuoden lopulla lyöttäydyin Teijan, Elinan, Elsan ja Iidan seuraan, ja loppu on historiaa!

2. lukuvuosi 2011-2012

Kakkosvuosi starttasi elämäni toisilla Blockfesteillä. Koulukaveripiirit laajeni ja opiskelumotivaatio oli enimmäkseen hukassa kuin huipussaan. Abivuosi tuntui kamalan kaukaiselta ja (aamu)poissaoloja tuli että napsahti. Aloitin työt koulun ohella tehden 10-tuntisia työviikkoja, eli perjantai-iltasin 4 tuntia ja lauantaisin 6-7 tuntia. Musta tää järjestely toimi loistavasti ja palkka tuli todellakin tarpeeseen! Opintotuki kun ei riittänyt mihinkään.

Marraskuussa aloin ressata Wanhoista ja parin puuttumisesta. Olin melko hermoraunio viimeseen asti, koska halusin ehdottomasti tanssia Wanhat. Olinhan haaveillut niistä jo parikolme vuotta. Päivää ennen ekoja tanssiharkkoja pari löytyi ja yks Hulkin kokonen taakka laskeutui harteilta! Reenit meni aluksi mun osalta aika ohohupseikumitäeieijooenosaa-meiningillä (vaikka oikeesti osaan tanssia ja hallitsen YLEENSÄ askeleeni), mut vikat reenit sujuivat oikein mallikkaasti. Hyvillä mielin kohti h-hetkeä!


Iihhana fuksianpinkki mekko löytyi Työväen teatterin vuokraamosta, ja Ame ja Kaisu toimivat mun personal muodonmuuttajina meikin ja kampauksenteon muodossa.


Wanhat olivat täynnä loistoa ja oli ihanaa näyttää kauniilta ja tuntea olonsa ihan rinsessaksi kokonaisen päivän verran! ♥ Tosin vaikka mää oon tottunut tanssimaan yleisön edessä, on se ihan eri asia tanssia kaukana mukavuusalueen ulkopuolella pysytteleviä tanssilajeja tutuille kuin vetää joujou-meiningillä äkästä streettiä suurimmalta osin täysin tuntemattomille ihmisille. Anyways, oli aivan iihhanaa!

Vaikka omasta mielestäni löysäilin kakkosvuonna enemmän ku ykkösellä, niin jotenkin onnistuin nappaamaan kokeista parempia arvosanoja. Kutosia tuli matikasta, luonnollisesti, mutta sitä huonompia ei tullut muista aineista. Ykkösvuonna sen sijaan napsahti pari hylättyä, ja muutama vitonen ja kutonen. Ohopsan. Muistan ottaneeni aivan järkyttävät stressiahdistuspaineet 2. vuoden vikasta koeviikosta, josta onneksi kuitenkin selvisin kunnialla.

3. lukuvuosi 2012-2013

Vika eli abivuosi lähti käyntiin vähintäänkin epätodellisissa merkeissä. En osannut ottaa aiempien vuosien kaltaisia koulunalkamisangsteja vaan astelin kouluun hyvillä mielin. Tiedä sitten, johtuiko tylsästä kesästä vai siitä, että tiesin aloittavani viimeisen vuoteni tässä koulussa. Koulun nimi oli vaihtunut Hervannan lukiosta Teknilliseksi lukioksi, ja nimenvaihdos kyllä toi tiettyä älykkyyttä ja uskottavuutta koulullemme, mut siitä ei oo tähän mennessä ollut mitään hyötyä. Aina pitää kuitenkin selittää. "Mitä lukioo käyt?" "Tampereen teknillistä lukiota." "Öö jaa hmm... Missäs se on?" "... Joo siis se on entinen Hervannan lukio." Että jeejee.

Abivaatteet saapuivat ja toka jakso oli hirmuisen stressaava. Oli tutkimusraporttien, esseiden ja kirjoitelmien rustaamista. Ei kiitos ikinä enää. 100 päivää-juhla floppasi, ja ärsyttää, kuinka järkyttävät ja typerät stressiraget otin siitä ihan turhaan. Lopulta tuudittauduin sillä ajatuksella, että toivottavasti penkkareihin valitaan parempi teema.

Kärsin ruotsin kirjoitukset syyskuussa, ja jollain ihmeen kaupalla sain siitä M:n hyvin vähäisellä lukemisella. Mä myös kiitän itseäni näin jälkikäteen siitä, että päätin kirjoittaa ruotsin syksyllä, sillä olisin ollut kauhean ahdistuksen partaalla, jos olisin rykässyt kaikki 4 yhteen menoon keväällä. Ajatuskin saa kylmänväreet juoksemaan.

Mää odotin Wanhoja kärsimättömästi, mutta vielä kärsimättömämmin odotin PENKKAREITA. Ja hyvänen aika mitkä penkkarit ne olivatkaan! Järjestelyprosessi aina teemanvalinnasta rekkojen ja karkkien maksamiseen oli kieltämättä tuskallista sivustaseurattavaa, mutta kyä siitä selvittiin ja saatiin ihanat penkkarit, joita muistelen pitkään lämmöllä! ♥


 


The Abiturients-kuva © HerSa, koska oma ei ollut hjyvä.

Koko abivuosi kirjaimellisesti vilahti silmien ohitse epätodellisen olon vallitessa. Kevään kirjoitukset äikän tekstitaidosta enkun kirjalliseen kuulosti aluksi tuskalliselta ja pitkältä prosessilta, mutta ne sujuivatkin enkkua lukuunottamatta suhteellisen kivuttomasti ja nopeasti.

Sitä aina sanottiin yläasteella, että oma taso laskee lukioon mentäessä. No tottahan mun taso laski, mutta ei onneks kovin dramaattisesti, joten tavallaan mennevuosien opot olivat oikeassa sanoessaan, että sovin lukioon. Arvosanat huitelivat kursseittain 4-10 aineesta riippuen, mutta onneksi kurssien keskiarvoista ei löydy 6:sta huonompaa. Lukiourani ainoat neloset tulivat matikan geometriasta (jota en viitsinyt korottaa :D) ja bilsan toisesta pakollisesta kurssista, jonka sain nostettua seiskaan vasta kurssin uusimisella. Ainoa kybäni tuli ruotsin kurssista. Parhaimmat keskiarvot sain tutusti enkusta ja ruotsista kuin myös psykasta, eli kaikista suosikkiaineistani. Mikäs sen kivempaa!

YO-arvosanatavoitteet olivat vielä ykkösellä päätähuimaavat. Luulin saavani enkusta helposti L:n, ja äikästä ja ruotsista E:n. Psykassa oli "hieman" vaatimattomammat: joko E tai M. Kyllä, olin todella naiivi, ja koska taustalla vaikuttivat äitini vuonna 85 kirjoittamat kuusi (6) laudaturia, niin ajattelin sen olevan minunkin kohdalla yhtä helppoa. En tullut ajatelleeksi aikojen ja käytäntöjen muuttumista, enkä sitä, ettei mulle sitä älykkyyttä ihan suurimmalla kauhalla ole jaettu.

Kakkosella tavoitteeni tipahtivat roimasti etenkin äikän ja ruotsin kohdalla. Ruotsin abikurssilla tajusin, että olisi suoranainen onni, että saisin siitä edes C:n, 9:n päättärikeskiarvosta huolimatta. Psykan yo-koe sai puntit tutisemaan viimeistään kertauskurssin aikana. Äikästä ei ollut muita tavoitteita, että kunhan pääsee läpi ja B:tä parempi on aina plussaa. Äikkä ei kuitenkaan oo koskaan ollut mulle mikään rakas aine, vaan enemmänkin välttämätön paha. Siinähän se meni missä muutkin.

Kun enkun kursseilla alettiin harjoitella yo-kuullunymmärtämisiä, unelmani L:stä romuttuivat. Eivät tosin pahasti, sillä E alkoi kuulostaa oikein nätiltä arvosanalta. Joku joskus kirjoitti Ylen Abitreenien keskustelufoorumilla, että kielten kuullunymmärtämiset ovat ennemminkin kirjoitusnopeustestejä, sillä vastausajat ovat naurettavan lyhyitä, ainakin avokysymyksissä. Vaikka ymmärtäisit äänitteiden pointin ja kysymykset yy äm yy äm, mutta olet hidas mustaamaan tai kirjoittamaan, niin HÄVISIT PELIN. Meidänkin kokeen avoissa äänitteet kuultiin vain kerran ja vastausaika oli "pidempi". Pyh ja pah. Yhtä lyhyt, ellei lyhyempi kuin avoissa, joissa äänitteet toistetaan ja vasta silloin vastataan.

Kuten olette kaikki saaneet lukea, odotukseni yo-arvosanoista kääntyivät suureksi onnekseni aivan päälaelleen. Pelkäsin saavani ruotsista A:n - sainkin M:n. Pelkäsin, etten pääse läpi psykasta - sainkin M:n. Pelkäsin saavani äikästä - no, äikkää mä en pelännyt, mut M on tosi jees! Edelleen ketuttaa se pistettä vaille E-tieto, koska luulin, ettei niin vois käydä mulle, muille vaan. Enkku lähti kamalana rumana C:nä, MUTTA TULI TAKAISIN M:NÄ. Se riittää mainiosti, joten KIITOS YTL, LOVE YOU.

Ironista kyllä, kaikki tämä arvosanahässäkkä on ollut aivan turhaa, koska mulla ei ole pienintäkään aikomusta hakea korkeakouluihin. Yo-arvosanojani ei siis tarvita eikä kysytä missään muualla, joten se siitä. On se silti kivaa, että myös yo-arvosanat vastaavat suurin piirtein lukion päättärin keskiarvoja ja että kaikesta huolimatta selviydyin näinkin hienosti! Oloni on epätodellinen, mutta onnellinen. En olekaan niin idiootti ja tyhmä kuin mitä muut ovat väittäneet! NI.

Sain paitsi odotettua paremman yo-todistuksen myös pelottavan jännittävän, mutta hienon tilaisuuden pitää uuden ylioppilaan puheen. Maksimissaan puhe saa kestää 8 minuuttia, mutta ihan niin pitkään en halua puhujanpöntön äärellä aikaani viettää. Se on jo hyvä, että selviän sinne pömpelille pyörtymättä matkan varrella. Kyllä mää sen puheen pystyn pitämään, mutta se ihmisten määrä ja kävely puhujanpöntölle KAIKKIEN tuijottaessa on jo ajatuksena kamala. Loput menee sitten omalla painollaan, JOS MENEE. Wish me luck!

Mainitsin alussa olleeni hieman huolissani parin vuoden ikäerosta luokkatovereihini. Se ei johtunut siitä, että "siis mähän en niinq hengaa ysinelosten kaa, ne on viel nii lapsii", vaan siitä, että pidettäisiinkö mua vajakkina ja luokalleni jääneenä luuserina. Täytin lukion ykkösellä 18 ja pääsen ylioppilaaksi nyt 20-vuotiaana. En tiedä, miksi ajattelin niin, mutta ihan turhaanhan mää tommosia märehdin.

Vaikka asia ei mulle sinänsä ollut loppupeleissä ongelma, koin silti tarvetta selittää jokaiselle tutulle ja kumminkaimankissalle, että miksi olen "vasta" lukiossa. No joo, mä oon aina tykännyt selittää, joten ei ole uusi asia kenellekään. Huolta helpotti suuresti se, että minun selitellessäni lähes kaikki totesivat saman: "Säähän olet vielä nuori, ehtiihän sitä jatkokouluttautua ja käydä töissä myöhemminkin"Niinpä, osuivat mokomat asian ytimeen.

Silti monesti olen pohtinut, että mitä jos olisin tiennyt jo ysiluokalla, että olisin pärjännyt vallan mainiosti lukiossa ja että ei se opiskelu siitä yläastetasosta sen kummemmin olisi syventynyt? Ainakin olisin päässyt Herluun jo silloisella syöksylaskun tehneellä keskiarvolla. Olisin kirjoittanut jo vuonna 2011 ylioppilaaksi. Olisin nyt... niin. Missä olisinkaan? Jos en tiedä nytkään mitä mä haluan tehdä isona, niin en olisi tiennyt tuossakaan tilanteessa, ja mulla varmaan olisi nyt kaksi välivuotta takanani.

Mä en todellakaan pidä kymppiluokkaa enkä vuoden kestänyttä amislukiokeikkaa turhina vuosina. Kymppiluokalla koin onnistumisen kokemuksia arvosanojen ja keskiarvon nostamisen ansiosta, ja kartutin itselleni myös työkokemusta pitkien TET-jaksojen vuoksi. Amislukiossa opin tekemään helppoja kampauksia, hiusten värjäyksiä sekä hiustenleikkuun perusteet niin miehille kuin naisille. Permanentit ja muut rullaukset sekä raidoitukset ovat onnellisesti unhoittuneet, joten päätin jo ajat sitten, että niitä en edes yritä värkätä yhtään kenellekään. Opin myös sen, että musta on kyllä asiakaspalvelijaksi, mutta ei parturi-kampaajaksi. Mä en myöskään leikkaa muiden kuin omien perheenjäsenten ja omia hiuksia. Tiedän tasan tarkkaan, mistä isä, äiti ja Matias tykkää mitä tulee heidän pääkarvojensa saksimiseen ja värjäämiseen, mutta muiden hiuksiin en uskalla koskea.

Nyt menin pikkasen liian kauas varsinaisesta aiheesta, mutta mun pointti on kuitenkin se, että nämä 2 vuotta ennen lukion aloittamista antoivat rutkasti aikaa miettiä ja kypsyä. Motivaationi opiskella olisi ollut ihan eri, jos olisin pakon edessä ja täysin vasten tahtoani mennyt suoraan peruskoulusta lukioon silloisella lähes olemattomalla itsetunnolla. Vaikka keskiarvoni olisi ollut riittävän hyvä Herluun, epäonnistunut ysiluokka oli jättänyt todistukseeni ja itsetuntooni jälkensä. Asenteeni opiskeluun olisi varmaankin ollut todella huono enkä olisi viitsinyt edes yrittää. Olisin ollut vain angstaava marttyyri ja valittanut koko ajan, että kuinka tyhmä mää oon eikä musta tule ikinä mitään. Kymppiluokan ansiosta sain nostettua paitsi itsetuntoani myös keskiarvoni takaisin oikealle tasolleen. Amis osoitti taas sen, että tarvitsen kuitenkin vielä miettimisaikaa oikean unelma-ammattini oivaltamiseen. Ja opinhan mä hyödyllisiä perustaitoja: nyt mun porukoiden ei tarvitse maksaa ittejänsä kipeäksi kalliilla parturikäynneillä!

Ja nyt kolmen vuoden jälkeen olen tässä. En vieläkään tarkalleen tiedä, mikä haluan olla isona, mutta mä olen vieläkin nuori ja tulevaisuus on avoin. Mikäs kiire tässä nyt on.

Huomenna on 1.6. Päivä, joka tuntui vielä vuosi sitten todella kaukaiselta, mutta joka saapuikin ihan yhtäkkiä. Päivä, jolloin vastaanotan yo-todistukseni ja yo-lakkini kantaen ylläni kaunista juhlamekkoa. Päivä, jolloin kuolen jännitykseen pitäessäni puhetta reilusti yli satapäisen yleisön edessä. Päivä, jolloin juhlitaan ja kunnolla sitten! Ja päivä, jonka jälkeen tapahtuu maailman nopein vapaapudotus.

GRADUATION DAY, HERE WE COME.

Kiitokset parhaista kouluvuosista lähtee kaikille parhaille opettajillemme ja mm. seuraaville mukanaolleille henkilöille in order of appearance: Mepa, Teija, molemmat Elinat, Pei, Saara, Suvi, Iida, Elsa, Laura, Taru & Wini! Toivottavasti yhteydenpito ei lopullisesti katkea tähän, pidetään siitä huoli! Ja jos unohdin jonkun, anteeksi tuhannesti.




THANK YOU ALL, YOU ARE THE BEST! ♥ Tomorrow we will celebrate and party until the break of dawn.

Kanye West told it.

Kukkuu maailma. Kello on nyt 25 vaille 12, ja niin on, että ulkona on 21 astetta lämmintä. Vajaan puolen tunnin päästä pläjähtää eetteriin suuri lukiomuistelopostaus, mutta sitä ennen jaan teidän kanssanne erään epiphanyn muutaman päivän takaa.

Kanye Westin, tuon pitkäaikaisen suosikkini, kolme ensimmäistä albumia ovat kronologisesti nimeltään The College Dropout, Late Registration ja Graduation. Tajusin sattumalta, että nuo albumeiden nimet kertovat nimenomaan paitsi Kanyen myös vahingossa mun lifestoorini. On se melkosta.

Mää kerron nää samat jutut kohta julkaistavassa postauksessa, mutta nyt lyhyesti:

The College Dropout = jouduin lopettamaan amislukiossa keväällä 2010.
Late Registration = aloitin opiskelun Herlussa kesken 1. jakson.
Graduation = nyt mää vihdoin valmistun!

Graduation on sitten aika selkeesti myös mun huomisen päivän teema-albumi!

PS. Kanyen seuraava albumi on 808's & Heartbreak... Toivottavasti semmosia ei satu omalle kohdalle!

sunnuntai 26. toukokuuta 2013

I already got it covered.


Mulla olis paljon asiaa, mutta ei kuitenkaan yhtään mitään. Oon vaan nauttinut tästä ihanasta viikonlopusta ystävien kanssa. Auringonvalosta, tuulesta, lämmöstä. Oon hyppinyt trampalla, pitänyt yllä mun ihania maximekkoja, syönyt paljon ja nauranut. Miettinyt, pohtinut ja ajatellut.

Haluaisin katsoa Dr. Whota maratonina monta tuntia tallenteista, MUTKU EI EHDI. Se mennee kesän sateisille vapaapäiville sitten.

Tänään pitäis vielä värjätä tukka. Huomenna on meiän tanssikoulun kevätnäytöksen kenraaliharjoitukset. Velipoika kuvaa meiän street jazz-performanssin. Torstaina on kevätnäytös. Pitäis siivota, siivota, SIIVOTA. Perjantaina on yo-juhlaharjoitukset juhlapaikalla. Lauantaina saadaan lakit päähän ja lukio on virallisesti ohi. Olo on epätodellinen. Hyvin epätodellinen. En osaa vielä yhtään ajatella aikaa yo-juhlien jälkeen. Töitä olis onneks tiedossa, mutta en pysty ajattelemaan sitä vielä.

"Pitäskö mun laittaa esitykseen mun tummansiniset Conssit vai violetit Niket? Nikeillä oli outoo tanssia viime reeneissä, jospa mää kokeilisin Consseja kenraaleissa? Jätänkö hiukset sotkukiharoille vai suoristanko pitkästä aikaa?"

"Miten mää laitan tukan yo-juhliin? Tarvis ostaa uudet korvikset. Toivottavasti lauantaina olis tällänen ilma kuin nyt, ja toivottavasti suurin osa pääsis paikalle juhlimaan mun kanssa!"

But first and foremost, mua jännittää. Ihan kaikki mahdolliset asiat, jotka liittyy juhliin tai lakkiaisiin tai tanssiesitykseen, mihin vaan.

[x] turha ja outo postaus

lauantai 25. toukokuuta 2013

#6. Count your blessings.

Tänään olen kiitollinen siitä, että minun elämässäni on paljon ihania ihmisiä. Ei tätä elämää muuten kestäisi.

PS. Täs mää ja Mepa trampalla! Oli hubaa ♥


perjantai 24. toukokuuta 2013

It's alive!

Pikkuveikkani pikkublogi Hiphoop on herännyt eloon yli vuoden tauon jälkeen! Eli pistäkääs klikaten ja liittyen TÄSTÄ, jos halajatte pseudoasiantuntevaa tekstiä urheilusta (koripallosta ja jääkiekosta), musafiilistelyjä ja erihauskaa kirjoitustyyliä. Kuvat se pöltsäsee netistä, itseotettuja otoksia ja naamakuvia ei varmaankaan oo tulossa ikinä milloinkaan. Puolueellinen sisko kun olen, niin naamakuvia sais kyl edes yksi olla for the ladies, koska ei hän nyt rumimmasta päästä ole. Tittididiididii, se varmaan tykkää kovasti, kun kirjotan siitä tälläsiä.

PS. Sain tuossa keskiviikkona opolta ja äikänopettajalta melkoisen ison luottamustehtävän koskien lakkiaisia. En kerro vielä mistä on kyse, mutta kyä jännäsoijaa ja isonisoja mahaperhosia pukkaa. All I can say is: STAY TUNED.

torstai 23. toukokuuta 2013

Liebster Award.

Hi there. A few days ago I got a Liebster Award from Iira! Thank you so much, this is very much appreciated. ♥



Liebster Award Rules

1. Thank the person who gave it to you.
2. Answer the 11 questions presented to you.
3. Come up with 11 questions of your own.
4. Give the award to 11 blogs with fewer than 200 readers.

Iira's questions


1. What is the one book you can read over and over again without getting bored?
- When I was little, it was Melukylän Lapset. When I was a teenager, all kinds of books for teenage girls from Lizzie McGuire and Sisters Club to Replica series. Nowadays I have to say To See A Stranger and probably Catcher in the Rye.

2. What was the first book you ever read?
- Oh shoot, I don't remember! I think it was Melukylän lapset. :D

3. Why do you think it's so hard to make movies as good as the books they're based on?
- Actually I don't understand that at all, because basically you have the whole manuscript right in front of you with all its details and characters, and still you just have to go and play and try something new (read: ruin the whole book from the beginning to the end) because hey, no one will notice. But maybe it's because sometimes there occurs a problem with the book's minorities, details and that the movie is going to get too long, if you're going to copy every single detail to the movie.

4. Do you think it's a good or a bad thing, how electronic book readers are slowly taking over and the art of the written word is getting lost? Why? Do you own an e-book?
- To be honest I'm a bit concerned about the fact how traditions concerning not only books but cd's and newspapers are gradually diminishing. Actually I can't explain why I'm thinking it's a bad thing, because sometimes I'm the least traditional person. Needless to say that I don't own an e-book.

5. Do you ever read ahead when you start a new book? As in reading the last sentence etc.?
- Oh yes. I don't know why I do that. In high school I usually read the last paragraph of a book when we had to read for some of our Finnish courses.

6. If Stephen King and Nicholas Sparks joined their forces in writing, what do you think would happen?
- Some kind of a mix up of psychological horror and a touching love story, I think. That would be quite... interesting.

7. Do you enjoy reading magazines? What kinds?
- Well yeah. Usually I like to read all kinds of women's shallow trend and fashion magazines, and on the other hand I enjoy reading magazines, which are about "real things" and news all around the world.

8. Is there a form of literature that you just cannot stand?
- I don't know. Maybe all kinds of very strange fantasy, (please don't kill me, but) e.g. Lord of the Rings and Twilight. For me Harry Potter is kind of a grey area.

9. Do you buy books, or just borrow them from a friend, or just go to a library?
- I prefer borrowing from a friend because they probably already have their own opinion about the book and I can ask them about whether it is worth reading etc.

10. What do you appreciate in a good book?
- When it comes to fiction I appreciate a beautiful (somewhat sad) love story and detailed but still brief describing of the characters and the milieu. A traditional happy ending is not mandatory, but witty and versatile characters and a number of shocking twists in the plot are.

11. What is your favorite word? Why?
- Elengi. Just because the definition "nice, cozy, delicious, fun, beautiful, gentle, comfortable" sounds too good. In English I like the word precinct. Don't ask why exactly, it just sounds cool. I also love the word beautiful, because first of all it sounds way more beautiful in English than in Finnish (= kaunis, blah). It also brings all kinds of beautiful images and thoughts to my mind. Jazz is also an awesome word.

If it's okay for you guys, I won't make any questions of my own this time. Maybe next time (if and) when I get a challenge!


PS. I am dangerously and inevitably turning into a Whovian. Can't say I'm that already, because I've seen only like 4 episodes. But still, I'M HOOKED, thanks to Saara! ♥


I totally want these shoes! Just too cool.

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

We all must meet our moment of truth.

Painostavaa hiljaiseloa on eletty, mutta nyt rikon hiljaisuuden kertalaakista pienen novellin muodossa! Tarjolla on vanhoja kuvia, uusia ei vain ole.

Kirjoitin tämän pikkukertomuksen samana päivänä (tai seuraavana, en enää muista tarkkaan) kun olin juuri kärsinyt psykan kirjoitukset. Tää on lojunut joutilaana luonnoksissa maaliskuusta asti odottaen joko julkaisemista tai delete-nappulaa. Päätin kuitenkin julkaista koko roskan, samapa tuo ja kirjoitinkin tätä melko pitkään silloin taannoin. Mietin ainakin kymmenentuhatta kertaa, että kirjoitanko preesensissä vai imperfektissä, ja erinäisistä syistä päädyin epäkorrektisti imperfektiin. Kielipoliisinatsit, äikkäperfektionistit ja muut kirjailijat antakaa pliis anteeksi.


Keskiviikkona 13.3 matkalla kotoo VaKelle ja VaKelta kotio kehittelin päässäni kaksi kuviteltua vaihtoehtoista loppua psykologian yo-arvosanatragedialle.

Laahustaessani paniikinsekaisin tuntein VaKelle puuterilumessa ja lempeässä tuulentuiverruksessa pohdiskelin ja kertailin sikinsokin psykologian eri teorioita, suuntauksia, käsitteitä, kaikkea. Tiesin varsin hyvin, etten aloittanut lukemista ajoissa enkä lukenut tarpeeksi. Kuvittelin päässäni, kuinka joutuisin vastaanottamaan 24. toukokuuta paperiliuskan, jossa lukee PS:n kohdalla i (ja joku kettumainen + vieressä ja mikä parasta: PISTETTÄ VAILLE APPRO) ja joutuisin katsomaan masennuskuoleman partaalla vierestä, kuinka kaikki kauniiksi laittautuneet sädehtivät ystäväni saisivat puhtaanvalkoiset lakit päähänsä. Minä joutuisin kärsimään kirjojen parissa vielä seuraavat 4 kuukautta valmistuen vasta hyisen kylmänä talvipäivänä ylioppilaaksi. Samana päivänä juhlittaisiin vielä Suomen itsenäisyysjuhlaa. MIKÄ PAINAJAINEN.


Astuin pää lähes tyhjänä VaKen saliin 50 muun abin kanssa edelleen kertaillen psykajuttuja. Jostain syystä sana heuristiikka soi päässäni. Kellon lyödessä yhdeksän selailin tehtävät nopeasti läpi ja päätin etukäteen, että mitkä kirjoitan merkiten ne ylös suttupaperiini. Hyihyi ei ainakaan tilastontulkitsemistehtävää, eikä tota projektiivinen testi-juttua eikä ainakaan tota aivojen kuvantamismenetelemää (jonka sitten kuitenkin tein), emmä semmosia osaa enkä muista. Päädyn kirjoittamaan tehtävät 3, 4, 5, 6, +9 ja +10. Kirjoitin siis molemmat jokerit, mitä en olisi ikinä uskonut, mutta aiheet liippasivat läheltä sitä, mistä mä satun jotain tietämään. (jos haluat välttämättä tietää kysymykset, klikkaile menemään tästä)

Aika vilahti silmien edestä ja kello löi 12. Vain pari abia poistuu salista. Mä taas häilyin paniikin rajamailla, sillä mä olin tehnyt vasta 2 tehtävää ja neljä pitäisi vielä rykästä. KOLMESSA (3) TUNNISSA. Käsi kramppaa kolmen tunnin aikana ainakin 5 kertaa, koska mä kirjoitan todella oudosti. Käytän siis kaikkia oikean käden sormia paitsi pikkurilliä, ja siksi saatan käyttää huomaamattani kaiken käsivoimani kirjoittamiseen. Välillä kipu tuntui koko käsivarressa asti. Autsista.

Yhtäkään esseetä en saanut venytettyä 4-sivuiseksi, enintään 3 ja puoli. Aivot löivät tyhjää, ja esseet jäivät niitä kahta ensimmäistä lukuunottamatta hyvin vajavaisiksi. Lopetukset olivat todella kökköjä, mutta lohduttauduin sillä ajatuksella, ettei nyt onneksi ollut äikän essee kyseessä.

Jätin viimeiseksi 4-esseen, jonka aloitin klo 14.40. 20 minuuttia aikaa. Onnistuisinko, jos pinnistäisin aivoni ja tietoni äärimmilleen ja kirjoittaisin nopeasti välittämättä käsialan selvyydestä? No, enpä tietenkään. Essee jäi ikävästi kesken ja vieläpä keskeltä lausetta. Pettymys oli suuri, mutta toivottavasti sain siihen edes yhden pisteen edestä asiaa.

Heuristiikka, muisti, psykodynaaminen psykologia, tarkkaavaisuusteoriat ja Maslow'n tarvehierarkia. Muutamia aiheita, joista olisin tiennyt lähes kaiken, mutta niistä ei kysytty niin mitään. Onneksi persoonallisuushäiriöistä ja kiintymyssuhteista kysyttiin, sentäs. Kiintymyssuhteista luin vahingossa lähes kyllästymiseen asti, ja persoonallisuushäiriöt ovat todella kiinnostavia, että tiesin niistä jo ilman sen enempää lukemista.

Viikon parin päästä koepäivästä poikkean koululla tsekkaamassa alustavat pisteet. Ja mitä näenkään?


Kuvitelma 1:

Arvosana keikkuu masentavasti A:n ja i:n rajamailla. Jos YTL ei tykkää yhtään mun aikaansaannoksista, niin arvosana voi hyvinkin tipahtaa improksi. Toivotaan, että psykan ope on arvioinut pisteet tiukasti alakanttiin... Joudun jännittämään vielä pari kuukautta.

17. toukokuuta tulevat lopulliset tulokset. Kuten Guru aikoinaan riimitteli: We all must meet our moment of truth. Kanslisti ojentaa paperiliuskan, jossa lukee mun tuomioni psykologian lisäksi myös äikästä ja enkusta. Haluan pyytää jotakuta toista katsomaan mun tulokset, ja kukakaverisiinänytonkaan kurtistaa kulmiaan, silmät laajenevat ja ilme on hämmästyneen huolestunut. Kaveri ojentaa lapun mulle epäröiden ja ilme kertoo kaiken: "mä oon pahoillani, että joudun näyttämään tämän". Ja siinähän se tuli: improbatur, joka on vielä kettumaisesti pistettä vaille A. Maksimaalisen megaketutuksen multihuipennus. KIITOS YTL:N SENSORIT, MÄKIN TEITÄ. Ei muuta kun iloista naamaa ja kavereita juhlimaan, syksyllä uusiksi! Oikeasti haluan käpertyä sikiöasentoon ja itkeä pelkkää ajatusta uusimisesta.

Kuvitelma 2: 

Tekisi mieli hypellä ja kirkua ilosta, mutta lähellä ei ole ketään tuttua, jonka kanssa jakaa ilo ja alaluokassa on tunti, joten en viitsi hankkia pimahtaneen hullun mainetta lukion loppumetreillä. SAIN ALUSTAVASTI A/B/C:N! WOHOO JA KAIKKI SEN JOHDANNAISET! Toivottavasti YTL tykkää mun stooreista kans. Joudun jännittämään vielä pari kuukautta.

24. toukokuuta tulevat lopulliset tulokset. Kuten Guru aikoinaan riimitteli: We all must meet our moment of truth. Kanslisti ojentaa paperiliuskan, jossa lukee minun tuomioni psykologian lisäksi myös äikästä ja enkusta. Haluan pyytää jotakuta toista lukemaan mun tulokset, ja kukakaverisiinänytonkaan virnistää iloisesti silmät kirkkaina, ja näyttää lapun mulle innosta kihisten. Ja voi kyllä, lapulla komeilee kaunis kirjain, joka näyttää veikeästi hymyilevältä hymiöltä kaksoispisteen ollessa oikealle puolelle sijoitettuna. Eli todellakin: henkeäsalpaavan ihana yo-mekko päälle ja korkkarit jalkaan - täältä tullaan lakki ja yo-juhlat parhaiden ihmisten juhliessa mun kanssa! Yksi etappi taas saavutettu!

Kumpi kuvitelmista toteutuu? Palaan asiaan, kunhan saan alustavat pisteeni selville.

Todellisuus:

Perjantaina 22.3 päätin poiketa koko kroppa tutisten koululla tsekkaamassa alustavat pisteet. Ja mitä näenkään? Mä näen... helpotuksen. Ilon. SUUREN ilon. Ja samalla myös suuren pettymyksen. Englanti meni kamalan huonosti, mutta siitä ei sen enempää. Äidinkieli lähti YTL:lle M:nä, josta olen todella iloinen. Mutta se psykologia... Pääsin kuin pääsinkin läpi ja enemmänkin: ei lähtenyt A:na, B:nä, C:nä VAAN M:NÄ MYÖSKIN. AAAAHHH YEEEEAHH JA KAIKKI SEn JOHDANNAISET! Todellakin, toivottavasti YTL tykkää mun stooreista kans.

Kaksi kuukautta vilahtaa ohitse ja 17.5. astelen kuin hidastettuna Tuomion Temppeliin eli meidän koululle. Laahustamme pikkupaniikissa kaverini Saaran kanssa koulusihteerin luokse.

"Öö moi. Me tultiin ny hakeen ne."
"Joo yo-tuloksia vai... Mikäs sun nimi oli? ... Tässä. Onneks olkoon!"

Vilkaisen paperiliuskaa aivot sumussa. Alan hihkua ja hyppiä onnesta koulusihteerin nähden, koska voi kyllä, psyka pysyi M:nä! Äikkäkin, vaikkakin ketuttavasti pistettä vaille E. Mutta enkku, tuo rakas luottoaineeni jo yli 10:n vuoden takaa, NOUSI M:ÄÄN. En voisi olla enempää tyytyväinen. Loppuaika koululla meni epäuskoisen naurun, onnellisten halien ja hehkutusten merkeissä kera koulutovereiden. ♥



Johtopäätös asiasta, kun kaikki on kuultu, on: Olen erittäin tyytyväinen, helpottunut ja onnellinen neljän M:n ylioppilas.

lauantai 18. toukokuuta 2013

Thank you for loving me.

Moi. Tulin vaan kertomaan teille, että Meet Joe Black on kaunein, ihanin, erikoisin ja yks parhaimmista elokuvista IKINÄ. Leffa on samanpituinen kuin Titanic, mutta sata kertaa parempi. Katsokaa se.

I just came to tell you that Meet Joe Black is the most beautiful, wonderful, unique and one of the best films known to mankind. It lasts over 3 hours like Titanic, but it's a hundred times better. Watch it NOW.

perjantai 17. toukokuuta 2013

Odotus palkitaan.

Onnellista pomppimista, hyppelyä ja hihittelyä. Tyytyväisiä tyttöjä ja epäuskon täyttämä ilmapiiri. Kaunis lämmin ilma ja ikionnellinen minä, sekä muiden että itseni puolesta.

Lyhyestä virsi kaunis: MINUSTA TULEE VIHDOINKIN YLIOPPILAS! Vieläpä yli-ikäinen ylioppilas täydellisellä arvosanarivillä MMMM. Iihhanaa!

torstai 16. toukokuuta 2013

Heart beats at a steady pace.

Oikeesti, ikinä ei oo jännittänyt näin moni asia samalla kertaa. Huominen jännittää, ja perjantaina julkaistaan NE. Kauan pelätyt ja odotetut yo-koetulokset ja nimien julkaisut netissä. ÄÄÄ MÄÄ KUOLEN. Onneks en pahasti, koska mennään koulukavereiden kanssa vertaistukiporukalla kuulemaan omat tuomiot.

Keksin eilen suihkun jälkeen kieputella iltapuhteiks kiharruspatukoita pitkin päätä kokeillakseni, että tulisiko niillä ihanat kiharat mun jou-juhliin. Olin siinä uskossa, että pystyn nukkumaan ne päässä. Voi kuinka väärässä olinkaan. Patukat tuntuivat siltä kuin olisin nukkunut pää kivien päällä ja niistä johtunut päänsärky tuli mun uniinkin. Kärsimys oli myös melko turhaa, koska tuloksena olivat aivan järkyttävät 10-vuotiaan pikkuprinsessan kikkurat. Tein pahan virheen kieputtaessani patukat ihan tyveen asti, jolloin kiharat lyhensivät mun tukkaa puolella. Eli ei kiitos ikinä enää semmoisia. Jotain hyvää sentäs: kiharoista sai aika söpön ponnarin aikaiseksi sekä myös sotkuisen kiharanutturan, joten not bad at all!

Koska olen laiska vätys, mulla ei ole kuvia patukoista eikä kiharoista just nyt, mutta ehkä kestätte sen. Oon nyt rumasti meikit poskilla ja kulahtanut Avengers-toppi päällä, enkä täten ole kovin kaunista katseltavaa.

Tänään käytiin ostamassa pitkästä aikaa Facebookin Vaihtoringin kautta aivan ihana teeastiasto MULLE. Ihan omaksi ja omaan kotiin sitten joskus. Pinta on kaunista helmiäistä ja kuviossa on fuksianpinkkejä ruusuja. Ihan kuin mulle tehty siis! Setti pääsee käyttöön jo mun ylppäreissä.


Kävästiin myös tsekkaamassa Amen uusi liiketila, joka oli UPEE! ♥ Sen jälkeen istuttiin ainakin tunti Ståhlbergin kahvilassa herkuttelemassa ja jutustelemassa ja sitten poikettiin Surprise Me-puotiin. Siellä oli ehkä paras stressipallo ikinä: se oli koripallon näkönen, jonka sisällä oli kuin muovailuvahaa, joka palautui muotoonsa.

Mä käyn yleensä hyyyvin harvoin H&M:llä, ja onneks kävin tänään, koska löysin mahtavat haaremihousut koti- ja reenikäyttöön! Nää on tarpeeks löllöt ja haaroväli on tarpeeks alhaalla. Me likey ♥

Just Go With It on ehkä parhaimpia komedialeffoja ikinä. ♥ Kattelin sen tänään neljättä kertaa, enkä oo todellakaan viä kyllästynyt. Joka sanoo, ettei leffoja voi kattoo montaa kertaa putkeen, on tylsimys.

Huoh, olipa tylsää huttua taas. Ehkä mää poistun tästä takavasemmalle jännittämään ja ahdistumaan. Perjantaihin asti se on moro muruset ♥ Wish me luck!

maanantai 13. toukokuuta 2013

Ain't no sunshine when she's gone.

Se on jännä, kuinka aina kun jotain hurjan hauskaa tai muuten (omasta mielestä) mielenkiintoista on tapahtunut, niin tekis mieli kirjoittaa tänne ylös kaikki ja jokaikinen pikkiriikkinen yksityiskohta. Sitten kun niitä hauskoja kerrottavia asioita on yhtäkkiä kamalan paljon, niin ei tiedä mistä aloittaisi ja mitä kertoisi ja kuinka paljon vai jaksaako kirjottaa ollenkaan. Varsinkaan, jos oli ihan hotopää ja unohti tyystin ottaa valokuvia edes sillä rupusella puhelimen kameralla.

Juuri näin mulle kävi. Oli huippuhauska perjantai-ilta serkuilla, mutta en sitten napannut sen ensimmäistäkään valokuvaa. Joka tapauksessa meillä oli ihanaa ja raikkaan terveellistä välipalaa: leipiä, tuorejuustoja, suolakeksejä, erilaisia pähkinöitä ja tuoreita hedelmiä. Jutustelua, Singstar-battlea, paljon naurua ja hullua läppää. Mun iltaa varjosti äänen puuttuminen, tai kyllä ääntä tuli, mut sellasta äänenmurrosteinipojan ja Paula Koivuniemen sekoitusta tai sitten vaan pelkkää pihinää. No mää tyhmeliini lauloin silti ja sen takia pelkäsin, että saan sanoa lopulliset moimoit mun äänelle. Onneks ääni pysyi samana eikä hävinnyt yhtään enempää.

No mutta oli se laulaminen sen arvoista: yksi niistä 3:sta biisistä, jotka lauloin, oli iki-ihana Bill Withers - Ain't No Sunshine. Meidän Pleikka kakkonen jäi lainaan serkuille, joten se on heti laulun paikka, kun saan ääneni takaisin. Vaikka mä jostain hyvin jännästä syystä tykkään tästä käheästä soundista enemmän kun omasta äänestäni...

Mitäs muuta? Iskä oli kekseliäs kaveri ja antoi komian pre-"ylppärilahjan"!

Siis voi että, se oli kuin olikin VINOSSA. Yyh.

Iskä on työnsä puolesta hyvää pataa Koskarin/Cine Atlaksen vartijoiden kanssa ja oli kysäissyt, että mahtaisko Cinellä olla jo noita Rautamies 3:n julisteita vapaana. Saatiin onneks Matiaksen kanssa omat. ONNEKS, koska olis tullut muuten melkonen blood bath, jos iskä olis vain yhden kiikuttanut kotiin.

Myös mun jou-juhlat lähestyvät uhkaavasti kuin myös yo-kokeiden virallisten tulosten julkistaminen. Molemmat jännittää ihan yhtä paljon. Tuntuu, että paljon on jo saatu aikaan juhlien suhteen, mutta samalla tuntuu, että kaikki on ihan vaiheessa.

YO-JUHLAN TEHTÄVÄLISTA:

[x] mekko
[x] kutsujenteko
[/] kutsuja lähetetty/jaettu
[ ] tarjottavat
[/] oman huoneen siivous
[ ] koko kämpän siivous lattiasta kattoon
[ ] hermot rauhoitettu


Myös tanssikoulumme kevätnäytös lähestyy, mutta sitä en koe uhkaavaksi, vaan pikemminkin hyvin odotetuksi! Kevään mittaan oon pistänyt koko kroppani ja jokaikisen lihakseni likoon ja tuloksia on tullut. Heittelin ilmaan jo ukaaseja porukoille, että paras olis tulla näytöstä kattoon tai muuten...

Ei vaan, kyllä ne tulee ilman uhkailujakin. Matias myös kuvaa meiän ryhmän tanssiesityksen, joten ehkä jo mun jou-juhlissa on mahdollisesti luvassa exclusive videonäytös niille, keitä kiinnostaa. Vielä en tiedä, uppaanko videota blogiin asti. En tiedä edes, saanko ladata sitä tänne.

Tosiaan just nyt mulle ei kuulu muuta kuin lahnailua ja juhlien suunnittelua ja stressin kehittämistä. Tämän kuun vika viikko se sitten vasta on tekemistä täynnä! Kenraalit, näytös, viimeiset siivousurakat ja muut rykäsyt, yo-juhlaharkat ja H-HETKI. On tää melkosta.

Mitäs teitin kevääseen kuuluu? :)

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

#5. Count your blessings.

Tänään olen kiitollinen siitä, että meillä on jokaisella oma uniikki puheääni, jota voimme käyttää hyödyksi puheen, laulun ja naurun muodossa. Voimme ilmentää mielialaamme eri äänensävyillä ja äänenvoimakkuuksilla. Mulla on ääni edelleen puoliksi kateissa, mutta oli ihanaa kuulla muiden laulavan, nauravan ja puhuvan.

lauantai 11. toukokuuta 2013

Mä ootan, mä ootan...

♥ ääneni palautumista normaaliksi, koska oon viimeiset kaksi päivää kuulostanut äänenmurroksesta kärsivältä pojanjolpin ja Paula Koivuniemen sekoitukselta.
♥ aamupäivää.
♥ seuraavia reenejä.
♥ viimeisiä reenejä. :(
♥ YTL:n tuomiota.
♥ meidän tanssikoulun kevätnäytöksen kenraaliharjoituksia.
♥ meidän tanssikoulun kevätnäytöstä.
♥ toukokuun viimeistä päivää ja yo-juhlaharjoituksia.
♥ LAKKIAISIA JA MUN JOU-JUHLIA.
♥ konvia.
♥ työn alkamista (tai jatkumista, koska same old same old).
♥ risteilyä Viking Gracella feat. the family, my aunt and my cousins! Tulee ehkä mahtavinta.
♥ syksyllä alkavaa puoli vuotta kestävää vaimokoulua (ts. kotitalousopetusta, koska olen laiska epäkodinhengetär enkä vieläkään tiedä mikä musta tulee isona).
♥ Thor: The Dark Worldin ensi-iltaa (tj ihansairaanmonta kuukautta).
♥ ennen kaikkea KESÄÄ ja maximekoissa kekkuloimista ja rantahengailua hyvän musiikin kera ja aurinkoa ja mahdollisia Yyteri-reissuja ja muita visiittejä.



torstai 9. toukokuuta 2013

#4. Count your blessings.

Olen entistä kipeämpi, ja johan se kuumekin tuli. Kurkkukipu on onneks tipotiessään, mutta sen tilalle tuli yskä ja pää on edelleen täynnä räkää. Jospa tää viikonloppuna hellittäis...

Joka tapauksessa, tänään olen kiitollinen Skypestä.

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

#3. Count your blessings.

Mää uhmasin eilen pahaenteistä kurkkukipuani menemällä silti reeneihin. Ja ei siinä mitään, onneks menin, koska oli tärkeetä asiaa ja muodostelmajuttuja koskien meiän kevätnäytöksen koreografiaa. Mutta arvaahan sen, elimistöni kosti ja nyt olen räkätaudissa ja pää ihan tukossa. Yyh. Mutta silti, tänään olen kiitollinen siitä, ettei minulla ole kuumetta.

#2. Count your blessings.

Tänään olen kiitollinen tanssin olemassaolosta, street jazzista ja siitä, että pystyn tanssimaan.

maanantai 6. toukokuuta 2013

#1. Count your blessings.


Tänään olen kiitollinen lähes pilvettömästä taivaasta ja kauniista auringonpaisteesta, jonka loisteeseen sain tänä aamuna herätä.

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Rain made of echoes, tidal wave rushing on and on.


Maanantaina masensi. Multa oli veto täysin pois ja olo oli kauhea. En halunnut poistua kotoa. Onneksi Manssu oli meillä hoidossa ja mua piristämässä. Kateltiin lastenohjelmia ja piirreltiin. Piirsin Manssulle Paavo Pesusienen.

Tiistaina olin taas back in the game. Vanhemmat miniristeilyllä ja Matias, mää ja Otto kolmisteen kotona - mikäs sen hupaisampaa! Käytiin DUOssa hakemassa pizzaa ja litrakaupalla jäätelöä kotiin. Illalla oli ehkä huipuimmat reenit. ♥ Harjoiteltiin ilmapallojen avulla. Kotimatkalla bussissa ei ollut juurikaan vappupulsuja. Ex tempore iltakyläilyjä, paljon naurua ja antivappuilua. Vappu on ihan turha juhla, oikeesti.

Keskiviikkona oli niin kaunis päivä, mutta tuhlasin sen jumittamalla sisällä. Porukat tuli aamulla risteilyltä karkkien, juomien ja ihanien macaronssien kera. Mun piti nähdä kaveria alkuillasta, mutta se ei ollutkaan vielä kotona. Väsähdin ja ajattelin, että jos nukun pikkupäikkärit. Joo tosi pikku - 3 tuntia ja risat. Hupsista.



Torstaina oli turhaa, mutta kivaa randomien Frendit-suosikkijaksojen kattelua. Vaatekriiseilin. Kylmä tuuli.

Siinä on snapbackia, rotsia, collegepaitaa ja kenkiä myöten ihan Lakersia koko jätkä + Matiaksella on EXTREMIS-silmät, thanks to the quality of the photo.

Perjantaina olin pitkästä aikaa taas töissä tuurailemassa. Oli ehkä vähän liiankin rauhallista, mutta ku on huiput työkaverit, niin ei aika käynyt todellakaan tylsäksi! Kukkahousuni sai kehuja. Classicin pekaanipähkinäkinuskijäätelö on ihanaa. Opetin serkkuni Manssun tavoille kattomalla sen kanssa Back to the Futurea. Luin tekstityksiä ja selostin tapahtumia. Kai se jotakin ymmärsi! :)



Lauantaina tehtiin vihdoin jotain mun ylppäreiden eteen: käytiin ostamassa kutsukorttimateriaaleja. Poikettiin tietysti myös Seppälään, mitä ei pitäisi tehdä, jos rahoja pitäis säästää juhlia varten. Ostin iihhanan mintunvihreän (mikä tää mintunvihree- ja muiden värien invaasio oikeesti on?) löllöpitsihihapaidan ja mustan verkkotuubihuivin. Eikä nää maksanut paljoo, ja toi löllöihanuus oli Last Chance-rekistä, jopa. Sit nukahdin päikkäreille kotiin päästyäni, ja heräsin sopivasti Pakko Tanssia-finaalia kattomaan. JA VOI HYVÄNEN AIKA MIKÄ FINAALI! Tuomareiden ja juontajien Bollywood-esitys oli mah-ta-va ja kaikki finalistit oli UPEITA. Ai että, mikä tahansa ryhmä olis voinut voittaa! Jos kaikki esitykset eivät olleet suosikkejani alusta asti, niin nyt viimeistään kaikki ylsivät mun ykkössuosikeiksi! (ei toki sovi unohtaa WFFF:ää♥)

DTC:n, veto oli, oi, niin ihana ja kaunis, kuin myös Beat Cooman esitys. Machinan esitys ei auennut mulle ihan heti, koska ei ole flamenco ihan se mun juttuni, mutta loppua kohden se oli puoleensavetävä. UMC ja JaMam's Cats (wuhuu, siä veti Didi-serkkuni violetti letti päässään! ♥) oli erittäin kovia ja veti kunnon asenteella. Ylisöpöjen pikkutytteleiden eli 2PA Dance Kidsin (tai mun ja äidin mukaan Chupa Chupsien) esitys oli ihanan energinen ja no, suloinen. Swing Bustersin esitys oli hauska ja inspiroiva, enkä ihmettele yhtään, että Saikkonen ja Ätä olisivat halunneet heidän voittavan! Viiden nuorukaisen New Style Busters oli yllättävästi mutta ansaitusti voittaja, koska kuten sanottu: mikä tahansa crew olis voinut voittaa.



Sunnuntaina oli ihanaa. Kylmä tuuli tuiversi taas, mutta en antanut häiritä. Ystäviä ja ykseyttä. Mahtavia puheita ja rohkaisevia kokemuksia. Iltapäivällä pojat lähti Helsinkiin Saksa-Venäjä-otteluun ja jäätiin äidin kanssa askartelemaan kutsukortteja. Juhlien ja tarjottavien suunnittelua. Epäkiinnostus jääkiekkoa kohtaan ja nukahdin päikkäreille. Parin tunnin päästä heräsin ja telkkarista tuli överiouto, mutta tosi hauska Adam Sandlerin ja Jennifer Anistonin tähdittämä leffa Just Go With It. Tarkoitus oli katsoa myös missikisat, koska kilpailemassa oli entinen luokkatoverini. Käänsimme kanavan LIVille juuri viime hetkillä, jolloin julkistettiin Maijan päässeen 1. perintöprinsessaksi!



Mua on vaivannut viime päivinä pieni writer's blocki, mutta tämän päivän ansiosta sain idean, joka kantaa pitkälle. Onpahan edes jotain pientä asiaa jokaiselle päivälle. Huomenna selviää, että mistä on kyse, so just hang in there!



PS. Justin Timberlake, mun pitkäaikainen ihastus suosikki teiniajoilta asti, julkaisi uuden albumin vähä aika sitten. Aika erilaista soundia verrattuna viime albumiin ja hyvänen aika miten pitkiä biisejä! Me gusta mucho ♥





Pakko sanoa, että Strawberry Bubblegum on aww ihana sulonen biisi! KUUNNELKAA TOKI ♥ Ja Blue Ocean Floor!