sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

More and more musical frissons.

"Memorizing the lyrics to songs can help strengthen your brain and reduce the risk of alzheimers."

Musiikkikylmänväreily jatkuu!

Tai no, mihin se nyt yhtäkkiä tyssäisikään?


Voi kuinka nerokasta musiikkia Hurtsin miehet tekevätkään!

Onneksi heräsin kuuntelemaan Hurtsia ajoissa. Olis liian pitkä prosessi mulle kuunnella joku yli viiden albumin tuotanto läpi nyt tässä yhtäkkiä. Theo Hutchcraftin ääni on erikoisen kaunis, ja tykkään kovasti biisien elektronisista soundeista.


Perusteellisen Exilen kuuntelun ja siihen tutustumisen jälkeen oon syventynyt kuuntelemaan debyyttialbumi Happinessia. En oo päässyt hittibiisejä ja ekaa biisiä, Silver Liningia, pidemmälle. Ja voi kuinka ihana Silver Lining onkaan.

Myös Somebody to Die For (Exile) ja The Water (Happiness) ovat kummatkin autenttisen kauniita kipaleita. Ja mää RAKASTAN Sandmanin lyriksejä.





Voin kertoa, että luvassa on lisää Hurts-fiilistelyä, enemmän tai vähemmän!

Flying Lotus  - Massage Situation on mun tämän hetken suokkari street jazz-reenibiiseistä. Me reenataan tän biisin tahdissa meiän varsinaisen koreografian tällä hetkellä kauhein ja vaikein osuus. Biisi on instrumentaali eli lyriksejä ei ole, mutta tykkään biitistä ja soundista sitäkin enemmän.




VS.


Taannoisessa The Undeniable Tapen hehkutuspostauksessa puhuin aivan läpiä päähäni. Sen viimeinen raita, Sh#t To Do (feat. Eboi) onkin remixi eikä esiinny Scared of the Darkilla.

No mut pointtina oli se, että jos olet tehnyt oikein hyvin ja kuunnellut Raindropsin, YBF:n JA The Fogin, niin nyt olis Sh#t To Do:n vuoro. Kantsii kuunnella alkuperäinen ensteks! Originaalissa on todella hauska biitti, josta jopa mun isälle tulee mieleen tämä ehkä friikein biisi suoraan ysäriltä. Remixissä on hauska miksaus, Ruotsin nopein räppääjä featuuraajana ja mielenkiintoisen epäsäännöllinen rytmi paikka paikoin.

Kekkasin vielä pari vs-biisiä!

Bill Withers - Ain't No Sunshine VS. *drum roll please* MICHAEL JACKSON - Ain't No Sunshine!



Tykkään molemmista lähes yhtä paljon, mutta ehkä kuitenkin nyt enemmän Maikkelista, koska... no hei, koska se on Maikkeli, ja vieläpä ihan nuorena poitsuna! Bill Withersin ääni on miellyttävä, ja tykkään laulaa hänen versiotaan Singstaria pelatessa. Withersin biisi myös soi kauniisti taustalla Notting Hillissä yhdessä mun lempparikohtauksessa, jossa Hugh Grantin hahmo kävelee läpi katutorin vuodenaikojen vaihtuessa.

Ja Jacksonilla jatketaan: Jackson 5 - Dancing Machine VS. Michael Jackson - Dancing Machine/Blame It On The Boogie (Immortal Version)!



Veljeni Matias sanoisi, että alkuperänen on parempi, mutta kyllä mun mielestä toi mahtipontinen remixi vetää vertoja alkuperäiselle!

Lopuksi vielä tämänkertaisen segmentin viimeinen kipale.


Heard It Through The Grapevine on IHANA. Joskus oon miettinyt, kuinka huippua (ja samaan aikaan todella hipsteriä, yes no maybe?) olisi mennä kuuntelemaan jazzia jollekin hämyselle pikkuklubille, ihan vaan sit back ja ottaa rennosti. Tai no kerran mä oon näin tehnytkin, mutta Paapan kapakka ei ollut mikään kovin hiljanen paikka. Tätini laulaa Lady Nana and the Band-nimisessä bändissä, ja lauloi tuona iltana HITTG:n ja ties mitä muita hyviä soul- ja jazz-kipaleita. Eli melkee voisin sanoa, että oon elänyt ton biisin!

Se siitä ja ei muuta ku ens kertaan! Keep calm and listen to music ♥
Ja hei, nyt niitä biisisuositteluja, jookoskookos ihmiset? :)

PS. Pakko jakaa ehkä paras hetki Paavo Pesusienen historiassa! Tämä jos mikä on kokovartalokylmänvärebiisi, varsinkin jos olet Paavo-fani.

Taustaa: alussa virnuileva jäpikkä on Paavon naapurin, Jalmari Kalmarin, vihollinen Hjalmar von Kalmar, joka heittää Jalmarille haasteen pistää pystyyn orkesteri, joka esiintyisi Kupla Cupissa (Bubble Bowl, vrt. Super Bowl). Aikaa on vain 5 päivää, ja vuorokautta ennen Kupla Cuppia Jalmarille valkenee karu totuus: ankarista harjoituksista huolimatta edistystä ei ole syntynyt ollenkaan eikä Jalmari näe muuta vaihtoehtoa kuin valehdella Hjalmarille, ettei bändi päässytkään tulemaan, koska "kuoli marssionnettomuudessa". Hetkeä ennen Kupla Cupin puoliaikashow'ta Hjalmar ja Jalmari kohtaavat, ja kun Jalmari on valmiina valehtelemaan Hjalmarille, bändi ilmaantuukin paikalle ja...



(Jos ilmenee ongelmia, klikkaa "Katso Youtubessa", niin näet videon!)

perjantai 29. maaliskuuta 2013

We're waiting for the sandman, but he never hears the call.

Hey guys! Se on Emppu täältä kesälomalta, terve. Kuuluuhan teille hyvää? :)

(iltapäivällä tapahtunutta) Mulle kuului vielä hetki sitten ihan hyvää. Nyt ketutuksen määrä on PILVIÄ HIPOVA. Kirjoitin viime yönä varmaan 2 tuntia pitkän pitkää (ja loppujen lopuksi kuitenkin aika perussettiä eli turhaa tekstiä), mutta äsken muokatessani vain parilla vahinkoklikkauksella tyhjensin koko kirjoituskentän! Koin lievästi sanottuna pienen paniikkikohtauksen äsken. Ei jumpe tällästä!

Oon yllättävänkin taitava, kun en tähän mennessä ollut kertaakaan näin onnistunut tekemään vaan lukenut muiden tehneen joskus niin. Tältäkö se tuntuu? Yäh, joo. Asiaan! Jos ees muistan mitä asiaa mulla vielä eilen oli... Nii joo!

Vaikka mä oon jumittanut kotona viimeiset 2 viikkoa ja tuntuu, että voisin melkeinpä tottua tähän (paitsi etten voi, koska rahat loppuu kohta, työ olis kiva!), niin silti en oo sisäistänyt sitä, ettei mulla oo enää koulua. Ei mitään. Oon kesälomalla, vaikka on vasta maaliskuu. Eikä ihmekään, että ei tunnu lomalta, kun ei oo toi keli kevättä nähnytkään.

Mun olis varmaan pitänyt ottaa abivuodesta kaikki irti, jottei musta tuntuisi tältä. On ikävä, mutta samalla myös helpottunut olo, on haikeata, mutta koen suurta iloa. Jep, on niin helppoo olla jälkiviisas.

Jotain hyvää sentäs: onhan mulla street jazz-reenit (joista tosin viimeksi luistin, koska oli vuoden tärkein juhla), vanhemmat, veli, tärkeät ystävät, musiikki, tää blogi, jonne voin avautua koska ja mistä vaan haluan pitäen mut järjissäni, ja te ihanat 14 vakkaria + 8 anonyymiä lukijaa! JEEJEE, KIITOS KUN OOTTE OLEMASSA ♥


"Jos saan itelleni hetken varastaa,
sen jälkeen otan muutoksen avosylin vastaan.
Hetkeksi peli seis, kuvittele ees,
kaikki muuttuu, yhä edelleen."

Sitä oon tässä kans ihmetellyt, että vaikuttavatko nämä tulevat muutokset muhun niin, että itsekin haluan muuttua? Uskaltaa enemmän ja kokeilla uutta?

1. En oo leikannut otsatukkaani lyhyemmäksi entiedäkuinkamoneen kuukauteen, eikä mulla ole aikomustakaan tehdä niin, ainakaan ennen kesää. Pituus on luokkaa Sanna-Raipe Helminen, eli where eye bags meet my high cheeks. MitämitäMITÄ tapahtuu? Otsishan on ollut OSA MUA jo kohta 4 vuotta ja se on se tukkatyyli, joka määrittelee MUT. Sen sijaan oon nyt tykännyt sipaista otsasuortuvat sivuun tai sitten sliippaan ne lakalla tai hiuspannalla taakse. Oon kyllä viime aikoina ollut erityisen laiska vätys, ja voihan olla, että tulen järkiini ja nipsaisen ottiksen taas normaalimittoihinsa. Mutta milloin?


Tässäpä pehkoni luonnontilassa. Annoin tukkani kuivua luonnolliseen muottiinsa huoneilmassa ilman fööniä enkä ole lätrännyt niihin sen ensimmäistäkään muotoilutuotetta. Miten ois, lähtisitkö itse tällä kuontalolla ihmisten ilmoille?

2. Otsatukan lisäksi violetti on se väri, josta mut tunnistaa. Näin on asia edelleenkin, mutta oon viime kuukausina kerryttänyt rättikaappiini tasapuolisesti myös muitakin värejä syrjäyttäen violetin viisivuotisen yksinvaltiuden. On turkoosia, turkoosinvihreätä, mintunvihreätä, harmaata, limenkeltaista, limenvihreää, pinkkiä, sähkönsinistä, yönsinistä JNE. Ja mustaa tietysti. En sano, että tässä olisi jotakin negatiivista - päinvastoin!

Viljelen näitä kollaaseja varmaan joka postaukseen, älkää pliis kyllästykö. Ja kuvat on vanhoja, sorppa. Oon varsin lahnalaiskimus kuvaamaan uusia.
3. En olis vielä kuukausi sitten uskonut ottavani minkäänmoista lisäkettä tai uloketta yhtään mihinkään (paitsi olihan mulla ne iihhanat geelikynnet). Nyt 3 viikkoa pitkillä ripsillä eläneenä en haluaisi ikinä luopua näistä! Näytän ihmiseltä heti aamusta sekä suihkun jälkeen, ja naamanlaittaminen nopeutuu ripsarinlaiton, jopa kajaalin piirtämisen verran, jos siis sattuu olemaan hyvänaamapäivä.

I ♥ MY LASHES.
4. Oon nyt keväällä ennen kirjoituksia ja niiden jälkeen ollut musanetsimistuulella. Ennen kirjoituksia kuuntelin sekä vanhaa että uutta musaa rauhoittuakseni, ja nyt jälkeen pelkän fiilistelyn ja uusien euforiakokemuksien vuoksi! Mää jumitin läpi lukion, jopa amiksesta asti samoissa artisteissa ja samoissa biiseissä, eikä mua kiinnostanut tutustua uusiin. Pohjimmiltani olen ja tulen aina olemaan räppipää ja hoppityttö, mutta nykypäivänä kuuntelen mielelläni muidenkin genrejen edustajia. Esimerkiks nyt on tää Hurts. Ai että, mää oon rakastunut. ♥



Innostuin myös pitkästä aikaa tanssimisesta abivuoden kynnyksellä ja haaveilin äkkilähdöstä jonnekin viime kesänä. No joo, haaveilin, mutta se on munkaltaiselle nyhverövätykselle jo paljon.

Mää luulin pitkään, että mä vaan oon tällänen. Rutinoitunut, kaavoihin kangistunut tylsimys ihan kaikessa. En osaa sanoa varmaksi, mutta syynä on varmaankin se, että kun muu elämä junnaa paikallaan ja on suurimmaksi osaksi rutiinia: koulua ja töitä ja töitä ja koulua, niin mäkin oon sellanen. En tee mitään jännää, en muutu, en uskalla, en kokeile koska... no, en vaan tee. Heti kun edessä on suuria muutoksia, niin mäkin alan muuttua, tiedostamattani tai tietoisesti.

Olen hämmentynyt ja ihmeissäni, mutta samalla todella innoissani. Antaa palaa vaan, bring it on!

Seuraavaksi täysin offtopicia: täytyykö yo-mekon maksaa maltaita ja olla peräisin jostakin glamourmerkkivaateliikkeestä ollakseen yo-mekkonimikkeen arvoinen? Vai voiko se maksaa alle 100€, jopa alle 50€? Jos voi, niin jeejee! Koska jos oon ihan broke ennen ylppäreitä, niin toivoa ei sitten ole täysin menetetty.

Siellä se mokoma kurkkii muovikääreissään. Ja kuvanlaatu hjyvä!
What is also good news: kolmivuotinen ankara letinkasvatusoperaatio on tuottanut tulosta!

Laatu on edelleenkin hjuva.


Tässä vielä parit setit vertailun vuoksi vuosilta 2010-2013!

17 vee dark latina vs. 18 vee kalkkilaivan kapteeni?


Lettini tosin on paksuusluokkaa "rotanhäntä" (HIUSTUUHENNUKSET MIELELLÄÄNHETIKIITOS) ja kuntoluokkaa "System 4:kaan ei auta", joten se siitä. Mutta en kyllä varmana leikkaa näitä vasta ku äärimmäisessä hädässä! Minä olen nämä kasvattanut ja aion ne myös pitää. ♥

Olipas tärkeetä taas. Mutta kun kirjotuttaa, niin mikään teksti ei ole turha! Ne ovat sanoja ja asioita, jotka kaipaavat päästä paperille (tai näytölle) ja silloin ne täytyy kirjoittaa ylös. Ain't that right?

Mut se oli sellane! Nähdään taas ♥

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Spring, where are you?



Hei te, jotka ootatte kevättä, tuota ihanaa tekonahkatakkien, pyöräkelien ja tennareiden kulta-aikaa, huutakaa HEP.



HEP!

Kevät on kirkkaasta ja jopa koko huonetta kuumottavasta auringonvalosta ja raikkaan viileästä ilmastaan huolimatta melko rumaa aikaa. Eläinten jätökset paljastuu, ruohikot ovat suurimmaksi osaksi ruskeata kuraa muutamia hassuja keltavihreitä ruohontynkiä lukuunottamatta. Siellä täällä ruskeavalkoisia lumikasoja ja kuralätäköitä.

Silti mää odotan kevättä. Ja kesää, tietysti, mutta tykkään keväästä enemmän. Tai enemmänkin kevätvaatetuksesta. On lämmintä mutta kuitenkin viileää. Aamulla voi ulos lähtiessä heittää vaikka pelkän paksun hupparin niskaan toimittamaan ulkotakin virkaa eikä farkkujen alle tartte tunkea sen tuhannetta sukkahousua, legginssiä ja villasukkaa. Voi tallustella elämää nähneissä lempparitennareissa jäädyttämättä varpaita tai kuumentamatta jalkoja. Tuubihuivin paksuus ohenee. Cykkelin voi kaivaa esiin talviteloilta.

Lopulta se hetki pieni, ennen kuin ulkoilmassa vallitsevaa luonnontilaa voidaan kutsua kesäksi, on hyvin miellyttävä ja kaunis. Lumi on sulanut kokonaan ja muuttunut pieniksi vesinoroiksi jalkakäytävien vierelle, ja ruoho on tummanvihreää. Kuiva asfaltti kutsuu tennarijalkoja luokseen, koivun lehdet ovat lähes täysikasvuisia ja kevyt tuulenvire hyväilee kasvoja. Hyväntuulenmusiikki tulvii kuulokkeista, kun jalat rullaavat pyöränpolkimia.


Nythän on jo kevät, mutta musta eikä varmaan monesta muustakaan tunnu siltä. Aurinko lämmittää ja paistelee nätisti iltaseiskaan asti, mutta lumisuus ja märkä jää pilaavat kevätfiiliksen. April and May, I have my faith in you!

Onko teillä jo kevättä rinnassa vai jumitatteko kans hyisessä talvifiiliksessä?

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Keep calm and flame on.

Mää sivistin itseäni ja syvensin Marvel Comics-elokuvatietämystäni kattelemalla tällä viikolla molemmat Fantastic Fourit. Ja ai etän että, oli MAHTAVUUTTA, vaikkakin aika goofya verrattuna uusimpiin Marvel Studiosin tuotoksiin. Oli jännä nähdä Chris Evans ihan eri roolissa kuin Kapteeni Amerikkana, joka on ihan vastakohta Ihmenelikon Torchille eli Liekille. Torch ottaa lunkisti, on kova naistenmies ja rakastaa huomion keskipisteenä olemista. Möykky on karuudestaan huolimatta tosi symppis, jopa suloinen hahmo. Ihanan Julian McMahonin näyttelemä Dr. Doom on varsin hurmaava mutta kauhistava pahis. Eipä ole kuitenkaan Lokin voittanutta!

Harmi vaan, ettei Fantastic Four voi kokonaisuudessaan lyöttäytyä The Avengersien mukaan tappelemaan maan suurimpia vihollisia vastaan (toivon mukaan) vuonna 2015 julkaistavassa sequelissa. Vai pystyiskö Evans näyttelemään sekä Captain Americaa että Torchia? Kuka tietää, jos teknologia kehittyis niin hienosti eteenpäin...

Eihän siinä varmaan edes niin käykään, mutta mun villeimmissä unelmissa... voi kyllä. Villit unelmani kakkososasta sisältävät muun muassa pääkostajien lisäksi X-Menit, Spidermanin ja Daredevilin ym. eli siis kaikki loput Marvel-supersankarit, ja vastassa kaikkien omat (vielä elossa olevat) superroistoviholliset, eli mm. Magneto, Mandarin, Dr. Doom, Falcon ja ennytmuistanimiä mutta Spidermanin viholliset. Joo-o. Se se olis melkosen äkästä meininkiä.

En voi kuitenkaan olla miettimättä, että missä välissä musta tulikaan tämmönen supersankarileffojen fani. Tai tiedänhän mää, mutta siis sillee. Äiti ja iskä ajatteli sillon ajat sitten vuokrata The Avengersin Elisa Viihteen vuokraamosta, kun ensin olivat nähneet sen miniristeilyn minileffateatterissa ja tykänneet, ja ajattelivat, että mää ja velikin tykättäisiin. Siitä se ajatus sitte lähti...



Tulikin mieleeni, että olen vieläkin ihan cultural ignoraemus, koska en ole vieläkään nähnyt Captain American omaa leffaa! Hyi hyi hyi. Amazing Spiderman olis kans kiva nähdä, koska Andrew Garfield. Ja Iron Man kolmosta odotellessa, tj 39!

So what else is new? Kotona rötvääminen ja vähintäänkin epämääräinen unirytmi alkaa käydä tylsäksi, ja oon jopa niin epätoivoinen, että HALUAISIN KOULUUN TAKASIN. Oon hullu. Työpaikat, joihin hain, antakaa mulle pliis töitä?! Edes joku?

Kuulin maanantaina erään itsestäänselvän, mutta hyvin tärkeän totuuden: kun on töissä jossakin tietyn alan erikoisliikkeessä, siihen alaan tulisi olla palava intohimo. Later I got to thinking: sehän on juuri näin, ja samassa äkkäsin mun oikean unelmieni työpaikan, joka on LEVYKAUPPA. Se se olis nannaa. Varsinkin jos omistaisi oman pikkuruisen, mutta sitäkin tyylikkäämmän levykaupan. Tottakai siihen tarvitaan huisin paljon rahaa ja cd-levyt ovat pian kuoleva bisnes (so sad but so true), mutta hei, saahan tyttö unelmoida.

Toinen paikka, jossa olisi ihanaa olla töissä, on tietysti vaatekauppa, ja pariin erääseen saman ketjun liikkeeseen onkin hakemukset jo vetämässä. Sit vaan peukkuja pystyyn, että pääsen edes johonkin töihin! Tätä menoa sekoon kohta.

Perjantaina mää otin tietoisesti riskin ja poikkesin aamupäivällä koululla kattomassa alustavat pisteet. Ja... SEKÄ PSYKA ETTÄ ÄIKKÄ LÄHTI M:NÄ. Oikeesti meinasin kiljahtaa keskellä käytävää, mut onneks sain hillittyä itteni. Tyydyin hypähtelemään itekseni hetken niin, ettei kukaan nähnyt ja kihertelin ku hullu! Enkun alustavaa arvosanaa en edes sano, koska vähä hävettää ja mää aion kuitenkin korottaa sen syksyllä, joten sillä ei oo merkitystä.

Joka tapauksessa (näin alustavasti) voin jo sanoa - yo-lakki & juhlat, TÄÄLTÄ TULLAAN! YTL, it's all up to you now.

Lauantaina oli mun ja äidin tukkavärjäyspäivä. On ihanaa ku hiuksien väri on taas täyteläisen ja siistimmän näköinen. ♥ Kasvotkin korostuu taas ihan erilailla. Kokeilin myös yheltä tutulta saamiani hiusten kiharruspatukoita pariin hiussuortuvaan ja onnistu oikein nätisti. Onneksi, sillä nyt on ainakin yo-juhlakampaus tiedossa!

Illemmalla paistettiin naminamilättyjä vaniljajätskin kaveriks, ja samaan aikaan telkkarissa pauhas Pakko Tanssia. Just kun olin menossa keittiöön, jouduin tekemään täyskäännöksen takasin olkkariin, sillä telkkarista kuului iihhana Michael Jacksonin P.Y.T, ja pakkohan oli ottaa selvää kuka tai mikä ryhmä tanssii tämän maailman suloisimman biisin tahdissa. Ryhmä oli mikäs muukaan kuin mahtava Will Funk For Food! WFFF VOITTOON!

Ei vaan. Kisassa on mukana niin monia loistoryhmiä (mm. serkkuni dancehall-ryhmä JaMam's Cats (vinkvink;), DTC, Street Sisters ymym.) kuin myös monia taitavia soolotanssijoita, joten taso on todella kova eikä voittajaa voi vielä tässä vaiheessa mitenkään ennustaa. Jos et ole vielä nähnyt yhtäkään jaksoa, niin ei muuta kun ensi lauantaista lähtien kanava TV2:lle klo 20.30! Vielä ehdit mukaan seuraamaan tanssin huumaa, suosittelen!

Nyt on sunnuntai. Ja sunnuntait on aina samanlaisia: aamulla on tärkeetä menoa, mutta loppupäivä menee Frasier-uusintamaratonin (koska myöhäisarki-iltojen lähetykset ja myöhemmin tallenteelta kattomiset äidin kanssa ei näköjään riitä), bloggaamisen ja blogien lukemisen parissa. Tänään oon selaillut Joko Nappaata ja löysin taas lisää veikeitä ja kiintoisia blogeja jo valmiiks blogeja pursuilevaan lukuluettelooni. Siivoilin sitä kyllä ensin, mutta kumminkin täytin "tyhjiön" uusilla. Hehhehe.

Tässä vielä mun täyteläisempi mustanruskea tukkakuontaloni. Oon näköjään myös jumittunu nutturalookkiin. Se vaan on niin nopee ja helppo kampaus, ja säästää mun kärsineitä hiuslatvoja, kun ei tartte polttaa niitä joka päivä elävältä suoristusraudalla.


Aurinkoista alkavaa viikkoa, kaverit!
Plussa-asteitakin on luvattu, mikäs sen ihanampaa ♥

PS. Mää uudistin noita tekstin alla olevia "tykkäyspainikkeita", ku alko edelliset "reader(s), ♥, LIKE ja DISLIKE"-napit tympiä. Mitäs tykkäätte uusista? Toimiiko hymiöt, yes, no, maybe? Klikkaa ilmaistaksesi mielipiteesi!

perjantai 22. maaliskuuta 2013

More musical frissons.

Jeejee, nyt ollaan melkein kokonaan jo henkisestikin elävien kirjoissa. Silti stressi ja ahdistus ei ole vielä ihan kokonaan kaikonnut, joten tässä lääkkeeksi lisää musaoivalluksia, vassakuu ja silvuplee!

Nyt jos koskaan kannattaa ja PITÄÄ suositella mulle jotain artistia/bändiä, koska just nyt oon todella utelias ja halukas kuuntelemaan lähes mitä vaan! Paino sanalla 'lähes', joudun nimittäin sanomaan mainstreamille (= lähes kuka tahansa artisti & mikä tahansa bändi, joka on viime aikoina hallinnut ihkuteinien ja ES-jonnejen iPodeja ja topkymppihittilatauslistojen kärkeä akselilla Voice-NRJ-YleX-Spotify), häröille räppäreille (mm. Eevil Stöö ja Julma-Henri-tyyliset, no offense, jos tykkäät, but not my cup of tea) ja raskaalle metallille ja heville ei kiitos.

Tätä Huge L:n albumia oon fiilistellyt jo pidemmän aikaa. Huge L on hauskojen sanaleikkimäisten lyriksien mestari! 


"Sä oot liian nuori tähä
ymmärrä vähä, ymmällä jäbä, ynnätä plus"

"Sun mielipiteet kääntyy ku pöllön pää
sun tiedon tie vie suoraan hölmölään
Se on ihan sama mitä sä maailmast sanot
Sä oot tuuliviiri yllä talon katon"

"Maanantaimaanikko, muu maa muusikko
Maailman aavikko, muualla on kuusikko
Vikan puun poltan nuotiolauluna
Voit pitää mun naamaa sun naamatauluna"

"Mä tahon tahon tahon
raudast uuden Tao Taon taon
Rakennan halost talon katon
katon maisemaa halogeenivalol"


Ei Toivottu Lastenlaulu on myös Huge L:n biisi, vaikka onkin tehty Herra Huu-nimikkeen alla. Huge on nääs monen artistinimen mies. Tämä on yksi niitä biisejä, joiden lyriksit osuu ja uppoaa. Tämä nyt ei niinkään sisällä mitään yhteiskunnallista, mutta muuten vaan totuuksia.

"Laita aamuin illoin laput silmilles
ettei naapurin savut tuu sun grillilles
(ny rillataa)
Elä vaan omaa elämää
ei oo juopolla selvää emäntää
Ketä tääl on muita parempi?
Ei ollu häpeetä ennen Talenttii

Sä pelkäät et nolaat ittes,
pelkäät olla oma ittes
Ja mitä *** ja mitä sitte?
Ei ketään kiinnosta, ku oot oma ittes."

Sain tuossa eilen sisäpiirin tietoa ja varmistuksen siitä, että The Undeniable Tape on kuin onkin maistiainen ja sillai lil' sumthin sumthin ennen syksyllä julkaistavaa albumia! AAARGHH CAN'T WAIT! Mutta jooh, Loki Laufeysonin sanoin: "Let them gird themselves". I guess I have no choice.

Aiemmin mainostelin ja suosittelin Raindropsia ja Young Black & Famoussia, ja jos olet tehnyt hyvin ja kuunnellut kummatkin, siinä tapauksessa The Fog olisi paikallaan.


Tämä biisi ja monet, itse asiassa kaikki Adam Tenstan biisit ovat osoitus siitä, että hänellä on paljon asiaa ja suursuosiostaan huolimatta (tai jopa sen vuoksi) hän pysyy nöyränä eikä tuota pettymystä uskollisille faneilleen. Hänellä on jalat maassa ja sydän paikallaan. Sydän on mukana myös jokaisessa biisissä, jonka hän tuottaa, ja tämä on ensiarvoisen tärkeää musiikissa. Siksi en kuuntele mainstreamia lähestulkoon ollenkaan, koska monista sitä edustavista biiseistä suorastaan kuultaa dollarinkuvat ja euronmerkit suoraan läpi, aitouden ja uniikkiuden sijaan.

Monia sisällökkäitä biisejä, sekä yleisesti kantaaottavaa että omasta elämästä. Raskasta, kevyempää, syvällistä, monipuolista, uniikkia, AITOA. Tästä kaikesta on Adamin biisit ja albumit tehty. Kaikissa biiseissä on myös vähän jokaselle jotakin, sillä vaikka et sanoituksien syvemmästä kuuntelusta ja analysoimisesta perustaisikaan, monipuoliset ja huikeita yksityiskohtia vilisevät biitit tarjoavat riittävästi korvakarkkia aivojesi mielihyväkeskukselle.

Huoh ja voih. Määhän voisin kehua Adamin musiikin maasta taivaisiin ja ties kuinka monella eri adjektiivilla, mutta sanat ja aika loppuisivat kesken, joten lopetan hyvän sään aikana. Adam is frickin' awesome and I LOVE him and his music.


Ame kertoi saaneensa poikaystävältään lahjaksi Hurtsin uusimman albumin, joka kulkee nimellä Exile. Ame kertoi myös, että albumin kansilehtisen keskiaukeaman paikkeilla on suomenkielinen teksti "Onnellisuus maanpaossa", eli siis suomennos molemmista Hurtsin julkaistujen albumeiden nimistä. Hurtsin keulakuva Theo Hutchcraft on kertonut lehdille tämän olevan kunnianosoitus uskollisille ja innokkaille suomalaisfaneille, ja tästä tiedosta innostuneena ja halusta löytää uusia artisteja näpyttelin Spotifyn hakukenttään 'hurts' ja tadaa - yhdessä hujauksessa kuuntelin koko albumin alusta loppuun. Hurtsin musa on kovin erilaista verrattuna siihen, mitä yleensä kuuntelen, mutta tykkäsin kovasti. And talk about timing, way to go Ame! Näin ensalkuun Miracle ja Sandman ylsivät oitis suosikeikseni.

Mää tykkään kovasti myös Exilen kansikuvasta. Yksinkertaista ja mystistä tyylikkyyttä klassisilla mustavalkoväreillä eikä mitään ylimääräisiä krumeluureja. Me likey a lot!

Tykkäättekö näistä musical frisson-postauksista? Tulen melko varmasti jatkamaan näitä sitä mukaa aina fiilispohjalta, ku kuuntelen uutta musaa tai fiilistelen vanhoja lemppareita. Kuunnelkaahan linkkaamani kappaleet, ja suositelkaa omia lemppareita! Jos tykkäilen kovasti niistä, niin saatan nostaa ne esille seuraavassa tekstissä.

Huippua viikonloppua ihmiset!

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Feels like we're just riding around in circles.

SE JULKAISTIIN. Kuin tilauksesta! Tosin petyin hieman, koska siinä on 2 biisiä, Sh#t To Do & Lights At Bay, jotka on jo Scared of the Darkilla. Noo mitäpä tuosta. Se on kuitenkin ihana Adam!



Psst. Jos kiinnostuit, niin kuuntele YBF ja Raindrops ensteks. Mmmahtavuuksia.

IT'S RELEASED. Now that's what I call perfect timing. Although I was a bit (and only a bit) disappointed because there's 2 tracks, Sh#t To Do & Lights At Bay, which already exist on Scared of the Dark. Oh well, what the heck, it's still lovely Adam.

If you got any interested, then why don't you listen to YBF and Raindrops for starters. They're both B-E-A-utiful.

lauantai 16. maaliskuuta 2013

Nightmare before June 1st.

NYSSE LOPPU! Ja hengissä ollaan, ainakin fyysisesti, henkisestä puolesta en tiedä just nyt.

Psykologian koe oli kyllä sellasta kärsimystä, etten kyllä ikinä haluais kokea uudestaan. Ruotsi eikä äikkäkään ollut mitään siihen verrattuna. Mä en tiedä mitä YTL mun väkerryksistä tykkää, mutta mun päällimmäiset fiilikset kokeesta poistuessa oli, että en oo kyllä ennen kirjottanut about kuutta konseptillista täyttä sontaa. Koko oikea käsi sormenpäistä olkapäähän oli kipeänä.


Jälkifiilikset psykasta ovat itse asiassa tällä hetkellä ihan hyvät, koska luulen vielä pääseväni läpi eikä mulla ole mitään tavoitearvosanaa siitä. A:ta parempi on tietysti aina plussaa, ja sama juttu äikän kanssa.

Mikä osoittautui ihan yllättäen ja suureksi surukseni pahimmaksi rimanalitukseksi oli rakas luottoaineeni englanti. En todellakaan ole saamassa siitä E:tä, josta ehdin jo haaveilla, ja koska haaveet laudaturista alkoivat tuntua hyyyyvin mahdottomilta ja kaukaisilta kakkosluokan yo-kuunteluharjoitusfeilailujen jälkeen. Hyvä kun saan enkusta edes M:ää, no kidding.

Lähdin oikein ihanissa fiiliksissä hyppelehtien kotio, jeejee kirjotukset ohi iihhanaa. Mutta kotona välähti. Mä tein niin kauhistavan hirveän mokan kirjoitelman sisällön suhteen, että se varmasti laskee todella tuntuvasti pisteitä. Toivon nyt hartaasti, että kyse olis jostakin mitättömästä otsikon puuttumisesta tai tehtävänumeron unohtamisesta, mutta kun ei, se on vielä pahempaa. Pahinta on se, etten ole saanut vielä selvyyttä, että kuinka pahasti kyseinen asia tulisi vaikuttamaan pisteisiin. En jaksa puida kyseistä mokaa enää täällä enkä missään muualla yhtään kenellekään, koska ihan tarpeeks oon nää 2 päivää kiusannut ja kiduttanut itteäni ylianalysoimalla koko juttua yhä uudelleen.

Voin kertoa, että oli perjantaina silmät, pää ja mieli kipeinä. Haluaisin vältellä kaikki mahdolliset kysymykset siitä miten se meni, mut se kai on aika mahdotonta. Kyllä mää siitä läpi pääsen ja korotan aivan varmasti sitte syksyllä, mutta ihan kauhee kokemus tää silti oli. Koko viikko oli, ja varsinkin ton emämokan jälkeen kaikki väsymys, univaje, paine, turhautuminen, suru ja stressi vaan purkautui yhtenä jättivyörynä.

Enhän mää tollakaan arvosanalla loppujen lopuksi mitään tee, koska en oo hakemassa mihinkään korkeakoulutukseen, mutta surettaa, koska olin asettanut itselleni vain yhden ja vieläpä suhteellisen helpon tavoitteen, mutten edes sitä voinut saavuttaa. Mikään ei ole ahdistavampaa kuin olla ihan hirveän vihainen itellensä.



Huhhuh, kiitos ja anteeksi. Tää venähti (taas) suunniteltua pidemmäksi, mut tän kirjoittaminen auttoi. Tosi vähän, mutta on sekin jotain. Onneks omistan hyvät coping-keinot (joo lol psykologia jäi päälle), ja selviän tästä lopulta. Olin koko perjantain kokeen jälkeen aivan rikki, mutta onneksi ihan hyvin nukutun yön jälkeen olo on taas parempi, vaikken kyllä edelleenkään haluaisi puhua koko kokeesta tämän enempää.

Onneks päättötokarissa englannin kohdalla on kaunis yhdeksikkö, mutta silti masentaa. Tääkään ny oo mikään syy masentua ja lamaantua, mutta tältä musta just nyt tuntuu. Onneks saan ens viikolla muuta ajateltavaa, kunhan vaan saan itteni tästä taas ylös. Ja onneks tänään käytiin syömässä parasta lohturuokaa, eli Nilen kepappia ja vieläpä parhaassa seurassa, eli mun rakkaan perheen. Mitä mä tekisinkään ilman heitä! ♥

Huoh. Toivottavasti teillä menee paremmin kun mulla!

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

To let myself flow is the only way of being.

Twitteristä bongattua: “The Avengers” was also the name of a Jewish team of assassins that used to kill Nazi war criminals after WWII. Ain't that something.

Tiistaina onnistumisen kokemuksia street jazz-reeneissä. Opettaja käski meitä olemaan todella pottuuntuneita ja ajattelemaan jotakuta, jota me halveksitaan, kun tanssitaan meiän sarjaa. Ei o pelkoo, se onnistuu kyllä! AND I NAILED THE FRICKIN' TAKAPERINKUPERKEIKKA.




(tää on siis se meiän tanssisarjan kipale.)

Kevätväsymys. Se on lähes yhtä rankkaa ku kaamossellainen, true story. 

Axl Smith - I. Fall Out Boy - My Songs Know What You Did In The Dark. John Dahlbäck feat. Adam Tensta & Dida - Next to the Speakers. St. John's Dance - Misery Lit ja Goodnight. Noah Kin - Can't Reach. Some of the songs I HAVE TO listen to over and over again. CAN'T GET ENOUGH.

Kirjoittelinkin tästä jo, mutta ne MUSIIKKINOSTALGIAT. Mmmahtavuutta. ♥ Oikeesti, mä en tiedä mitä tekisin ilman musiikkia.

Ane Brun on ihana laulaja. Mä oon todella nirso naispuolisten artistien suhteen, joten Ane on virkistävä lisä mun lähes kokonaan miesvaltaiseen musiikkimakuun.

There's no such thing as love at first sight, but love at first listening... Oh yes.





Mun viivyttely ja aikaansaamattomuus on saavuttanut huippunsa. Mä en koskenut psykan kirjoihin viikkoon. MIKSI? Tiedä en. Nyt oon yrittänyt lukea vaihtelevalla menestyksellä. Improbaturia pukkaa, eiku. Mut jotain hyvää sentäs: oon alustavasti päässyt läpi äikästä! JEEJEE. Essee tarvii vielä klaarata tarpeeks hyvin ja se olis sitte siinä.





Mun alitajunta on ihan hullu. Nään jatkuvasti sekopäisiä unia penkkareista, Wanhoista, vanhasta työpaikastani ja ihmisistä, joita en ole ajatellutkaan moneen aikaan.

Keskiviikkona oli huonotukkapäivä, joten vetäisin epämääräiset vammakiharani nutturavalkin ympäri, tökin sotkuiseen nutturaani parikymmentä pinniä ja kilon hiuslakkaa, ja sipaisin ylikasvaneen sannaraipe-otsikseni sivuun. Sitten mää totesin, että haluaisin pitää hiuksiani aina näin.





Torstai ja perjantai oli iihhania hemmottelupäiviä. Torstaina tapahtui mm. Kaffilassa istuskelua, kaupoissa kiertelyä ja yo-mekkosovittelua. Ei löytynyt vielä(kään) tarpeeksi pitkähelmaista (oon epäperinteinen, kun en todellakaan halua polvipituista tylliunelmaa vaan MAXIPITUISEN), tarpeeksi hyvänväristä (lue: violettia), tarpeeksi säväyttävää luomusta. Perjantaina Ame loi mulle kauniitakin kauniimmat ripsipidennykset huimaan alennushintaan! Sit mentiin kiinalaiseen Golden Unicorniin syömään, ja oli muuten HYVVÄÄ. SUOSITTELEN, ruoka ihan suli suussa! Kipasin vielä Sailan kahveekaupasta muutamat belgialaiset suklaakonvehdit ja ne vasta sulikin suussa. Namnam nomnom. IHANA RANDOMI PÄIVÄ.

Otin nyt tosi nopsat pakolliset kuvat räpsyttimistä. Parempia tulee sitten sitä mukaa kun jaksan ittiäni kuvailla.


Lauantaiaamuna ensimmäinen vilkaisu peiliin nosti hymynkareen kasvoille. Tai ainakin mieleen, aamulla en jaksa paljon hymyillä. Näytin IHMISELTÄ heti aamusta. Tältäkö se tuntuu? Aurinko kajasti kauniin kirkkaasti pilvettömältä taivaalta ja olo oli raukea.



Huomenna pitäis kai alkaa joku yo-rutistus. Huomenna äikän essee, keskiviikkona psykologia, perjantaina englanti JA SIT SE LOPPUU. Siihen asti yritän kuitenkin pysytellä koneelta poissa. Myöhemmin tulee vielä ajastettu postaus liittyen mun viimeisimpään muodonmuutokseen.

Mun olis pitänyt kyllä pitää kone piilossa iteltäni jo ainakin kuukauden, mutta sille ei voi enää mitään. Meen pakkailemaan eväät, pistän tekstittömät rytkyvaatteet kuntoon ja yritän pitää ahdistuksen poissa.

I WISH THE BEST OF LUCK TO YOU, YOU, YOU AND YOU. Eli tsemppiä ihan jokaiselle kirjoittavalle abille! YOU CAN DO IT!


"To let myself go, to let myself flow is the only way of being. There's no use telling me, there's no use taking a step back, a step back from me."

torstai 7. maaliskuuta 2013

Musical frissons.

= The chills you feel when listening to really good music.

Listening to music while working helps to create a positive mood, and helps you to become more productive. (TRUE STORY!)



Näin yo-kirjoitusten ja muiden tulevaisuuden paineiden alla alkaa ahistaa. Ja kun ahistaa, niin musiikki auttaa. Se auttaa rentoutumaan, ehkäisee paniikkia, ja rauhoittaa mua huomattavasti.


Tänään puhumme siis musiikista.

Suskin ja muistojeni innoittamana lähdin seikkailulle Spotifyn ihmeelliseen musiikkiviidakkoon. Näpyttelin hakukenttään teinivuosieni suosikkeja ja painoin play. Tuloksena instant kokovartalokylmänväreet ja leveä hymy kasvoille.

Loin kaikista ennen vanhaan puhkikulutetuista kappaleista soittolistan ihan teitä varten! Löydättekö kenties omia lemppareitanne?




Ja sitä nostalgisten kylmänväreiden määrää. Bomfunk MC's, Fort Minor, Timbaland, Justin Timberlake. Muistan kuunnelleeni Dirty Dianaa nonstoppina joskus 8.-9. luokalla ollessani. Suurin osa noista biiseistä soi repeatilla juurikin niihin aikoihin, kun olin 12-16-vuotias.

Aktiivinen tanssijatyttönen kun olin, niin ehdottomia suokkareita musiikin saralla olivat kevyemmät jenkkihiphop-biisit, joissa oli tanssijalkaa pakottavat biitit eikä sanomalla ollut niin väliä. Ciara, Missy Elliott, Destiny's Child, 50 Cent ja Janet Jackson olivat mahtavuuksia niihin aikoihin. Luovan tauon myötä avasin korvani suomihopille ja artisteille, joilla oli sana ja sanoma hallussa, ja kantaaottavista biiseistä tuli mulle hyvin rakkaita.

8. luokan pakeilla kuuntelin jenkkiräpin lisäksi myös joitakin rockbändejä. Fall Out Boy, Green Day, Linkin Park ja 30 Seconds To Mars olivat poikkeuksia sääntöön, jonka mukaan kuuntelin enimmäkseen vain hoppia ja räppiä. Musiikin suhteen olin teininä melkolailla mainstreamin vietävissä (vaikken sitä silloin halunnut myöntää) ja kuuntelin noilta bändeiltä vain radiohittejä, mutta silti mää rakastin niitä biisejä. Voit bongailla muutamia niistä uppaamaltani musalistalta!

Ja btw, Fall Out Boyn uunituore biisi on B-E-A-uutiful. Patrick Stumpin ääni on hienompi kuin mä muistinkaan, soundi on ihanan mahtipontinen ja se iskee suoraan luihin ja ytimiin. KIITOS Suski sen suosittelemisesta! ♥



Aku Hirvin... Eiku Axl Smithin aikoja sitten julkaistu albumi, People Come First, on UPEA. 



Believe it or not, mutta olen kuullut osan biiseistä livenä. Kyllä, back in 2008 ja 2010, kun Aamulehti vielä järkkäsi joka vuosi ilmaiset koulunpäättäjäisbileet Pakkahuoneelle, ja Axl esiintyi siellä with The Neotronics. Voi niitä aikoja. ~ Ja vielä upeaääninen Max'C tuplaajana!

Näin ensalkuun suosittelen kuuntelemaan biisejä nro 1, 3, 6 tai vaikkapa 11! 10 eli Hot Sauce, on ihan mahtava myös, mutta ehkä inasen liian Prince-meininkiä näin alkuun... Toki, jos tykkäät semmosesta ihan muutenkin, niin suosittelen lämpimästi. Ite rakastan tota kasaribiittiä, joka sopii Axlin kreisin pirteään ja iloiseen menoon ku nenä päähän! Rakastuin oikopäätä ensikuuntelusta lähtien (rakkautta ensiKUUNTELULLA on totta, ain't it?) myös viimeiseen biisiin. Ihana melodia ja detailit. Ugh iihhanaa. ♥





Axl on muuten ehkä energisin näkemäni esiintyjä IKINÄ. Ja kattokaa ny tota afroo!

Tajusin vasta vähän aika sitten, että DJ Kridlokkin remixi Graciaksen Night Shiftistä onkin huumaavan hyvä. Aivan kuten Let Myself Go, jonka pauloissa olen edelleen, se vie mukanaan.



Vapaalla assosiaatiolla jatketaan. Tämä Ane Brunin biisi toimi inspiraationa Graciaksen biisille. Ihan yhtä ihana, vaikkei oo lähelläkään hip hoppia! Anella on käheä, mutta kauniin pehmeä soul-ääni ja akustinen kitara soljuu hitaasti mutta varmasti.



Yks päivä tässä autosterkat soitti Kanye Westin ja Jay-Z:n biisiä No Church in the Wild, ja äkkäsin sielukasäänisen Frank Oceanin kertsiä kuunnellessani, että en oo kuunnellut herran omaa albumia, channel ORANGEa, ollenkaan!




Mää RAKASTAN Frankin ääntä, mutta itse albumi... Se on ERIKOINEN, isolla E:llä. Biisit ovat todella omintakeisia. Lätyskä starttaa vajaan minuutin kestävällä introlla, josta voin tunnistaa mm. pleikkari 1:sen tunnusäänen, ja siinä on pari muutakin alle minuutin pitusta skittiä, mikä on nykypäivänä epätavallista albumeissa, oli kyse hiphopista tai mistä tahansa muusta genrestä. Onneks mä tykkään epätavallisesta, ja mä tykkään tästä albumista!

Elaksis Kivi-rakkaus kukoistaa taas. Jos Hervannan kirjastoa ja sen laajaa ja suht laadukasta hippidyhoppivalikoimaa ei olisi, niin en voisi kuunnella tätä mahtavuutta mitenkään. Paitsi Youtubesta, mut sieltähän mä en musaa kuuntele. Linkittää voin tietysti!





Mä en tiedä, uskallanko kuunnella Elastisen uutta albumia. No pakkohan se on, onhan kyseessä pitkäaikainen suosikkini ja rakkaudenkohteeni (ei siis enää, mut sillon joskus :D), mut radiohitteihin (eli Iisii ja mahdollisesti pari muuta) en koske pitkällä tikullakaan.


Se oli sellane! Jos uskalsit kuunnella kyseisiä biisejä, niin kerro ihmeessä, että mitä tykkäsit!

tiistai 5. maaliskuuta 2013

Who am I supposed to pull my pants up for?

Joo en ole lökäpöksy. Olen vielä ihan Adam Tenstan keikkaeuforiahöyryissä, niin halusin laittaa mun yhden lemppariversenpätkän otsakkeeksi. Kyse on tästä biisistä:



Välillä noiden euforiantäyteisten keikkojen jälkeen käy mielessä, että oonkohan mä sittenkin ihan teini vieläkin? Ajatuksia, kuten "mä en sitten ikinä pese mun kättä" ja "mä en ikinä pese näitä mun vaatteita/itteäni" vilahti mielessä suoraan lavalta ojennettujen kädenpuristuksien ja lämpöä täynnä olleen halauksen jälkeen. Mutta vain vilahti, eikä jäänyt pysyvästi takaraivoon kutkuttelemaan.

Jos jostain artistista voi rehellisesti sanoa, että SIINÄ on todella symppis ja jalat maassa pysyvä tyyppi, niin se on Adam Tensta jos joku. That's wassup!

Unohdin muuten yhden merkittävän pointin mun taannoisesta obsessioinfopostauksesta. Nimittäin mun yhteiskuvaobsession ja eturivipakon. Toisin kuin eturiviin pääsy, joka on ihan ehdotonta, yhteiskuvan ottaminen ei oo mikään pakkopakko. Mutta tottakai, jos tarjoutuu hieno tsäänssi, esim. artisti randomisti kulkee siitä suoraan sun nenän edestä, niin sillonhan rynnätään pää kolmantena jalkana nykäsemään hihasta ja kiittämään keikasta! Ja ellei artistilla oo kiire mihkään, niin pyydän sitä yhteisfotoo without any second thoughts.

Huolimatta siitä, kuinka hianoo on päästä smalltalkkaamaan oman suosikkiartistin kanssa ja ylistämään hänen työtään maasta taivaisiin (koska kyl mäkin tykkäisin kehuista, jos tekisin yhtä upeeta taidetta), niin myöhemmin iskee pienenpieni häpeä. Mähän oon jo valmiiks aika socially awkward penguin, mutta artistin lähettyvillä oon semmonen kertaa 347684769:llä. Mää puhua pölötän tai sitten mun pää lyö totaalisen tyhjää enkä keksi tarpeeksi järkevää sanottavaa ja toistelen itteeni. Silly me.

Oh well, no can do. I just can't help it. :D

Paras keikkakaverini ja mahtiveljeni Matias sai selville, että Tensta olisi ehkä mahdollisesti tulossa Blockfesteille tänä vuonna! VOI KYLLÄ KIITOS, WE WOULD LOVE THAT. One does not simply get enough of Adam Tensta and his music. Ja mixtape TJ 12, can't wait!

Me oltiin kyl jo tehty Matiaksen kanssa pyhä lupaus, että joo ei kiitos enää Blockeille. Syystä, että meininki on mennyt jo liikaa massan puolelle. Vai miksikä muuksi Mac Miller-kiinnitystä voi kutsua? Lippujen hinta vaan nousee ja nousee (vrt. kahden päivän lippu - v. 2010: 50€ ja 2013: 69€) ja tapahtuma on paisunut ärsyttävän suuriin mittoihin. Adam Tenstan kiinnittäminen esiintyjäkaartiin sais mut miettimään uudestaan, definitely.

Eniten mua tässä harmittaa, että vaikka Pakkahuoneella back in 2010 ahtaus ja soijasuus haittasi melkoisesti, niin SILTI tunnelma oli aitoakin aidompaa. Mut ei enää, ainakaan tällä menolla.

Huoh. I rest my case.

Yo-kirjoituksiin on vajaa viikko. Äikän esseekoitos ei pelota mua niin paljoa kuin sen pitäisi. Psyka pelottaa taas sitten niin maan perusteellisesti. Menetin jo viime torstaina mielenkiintoni lukemiseen kokonaan. Paniikkisoijaa pukkaa...

Enough of that. Tässä loppukevennyksenä ne mun iihhanat Marvel-paidat!


Olipahan tääkin taas sekalaista sössötystä! Sitä tää keikanjälkeinen euforisen haikeuden täyttämä mielentila teettää. Adam Tensta, Gracias, The Megaphone State, Noah Kin, Felix Zenger, Elastinen. Some of the dudes who have caused all this throughout the years of attending hiphop gigs and events. I put the blame on them and their great work!

Kai teitä on muitakin, jotka sekoaa pahasti keikoista?

PS. Mää loin uuden sivun, joka sisältää 3 mun lempparia playlistiä Spotifystä! Toivottavasti bongailette omia suosikkejanne tai löydätte uusia biisejä tai artisteja kuunteluun! Kysymys kuuluu, että miksi en ollut tajunnut tätä aiemmin?

maanantai 4. maaliskuuta 2013

Savin' up the best for last.

"Monkey see, monkey do, let me get it offa you
what he say is what I say, what he do is what I do"

"Hey why you still livin' out here, man?
OK, OK
You haven't got a place in town?
WOOOOOW!"

"Day in and day out, there ain't sh** to do
We just wastin' and waste out, what else can we do?"

"They don't listen to you, you, you, you"

"So I'm tellin': f your dresscode,
who am I supposed to pull my pants up for?"

"That's my cool and I can't take it off"

"Standin' right next to the speakers"



Glitteristä löytyi paras kaulakoru IKINÄ. Äiti tosin kutsui noita läpällä bide-suihkuiksi.

Mesmerizing. Tremendous. Stunning. Spectacular. WONDERFUL. Some of the adjectives that are the best to describe Friday night's show.


Adam Tensta, you are one awesome entertainer and the greatest artist known to man. You're the undeniable master of the most beautiful art in the world: music. And I LOVE it. ♥



Bro took the photos, and they aren't the best quality (again and again), but I think they're fair enough. Actually they're kind of artsy, aren't they? Except for this fuzzy and blurry pic.
Jeejee ylläripylläri, kuvat ovat taas aika järkkyä laatua ja pikselit voi melkeinpä laskea, mutta kai ne silti riittää. Parista kuvasta tuli vahingossa jopa melko taiteellisia Matiaksen kuvaamina - yes, no, maybe? Tosin tämä tärähtänyt pikselimössöoksennus ei ole lähelläkään taidetta.


Why, oh WHY can't I even look sensible in these kind of photos? Adam's lookin' good with his warm smile, but me. Meh. I still wanted to add this photo to this post, because hey, IT'S ADAM TENSTA.
Miksi, OI MIKSI en osaa näyttää juuri näissä tärkeimmissä kuvissa järkevältä? Adam näyttää tietysti hyvältä lämpimine hymyineen, mutta minä. Tärähtänyt, kiiltävä, soijainen, ja myös niin punainen, että oli pakko muokata osittaisella MV:lla. Meh. Halusin ny silti julkasta tän kuvan, koska hei, kyseessä on kuitenkin ADAM TENSTA. 

Great times and beautiful music. The happiness among us fangirls and the atmosphere. A night out with the best gig buddy, my bro Matias. One does not simply be quiet and calm at Adam's gigs. Ain't that right?

 Thanks Adam for performing some of my personal favorites, for the handshake and for the warmest hug! Simply the best gig we've been at for a while!

Allt jag vill säga är: TACK så mycket, Adam Tensta, du är underbar!

perjantai 1. maaliskuuta 2013

Be Undeniable.


The Undeniable Adam Tensta is going to release a new mixtape called The Undeniable Tape on 15th of March. Throughout the fall 2012 and the beginning of this year he has shared these amazing songs in Facebook.


Today my anticipation will be fulfilled. It's been almost 3 years since I saw Adam perform live at Blockfest, and tonight he arrives at Tivoli. Vad fin! See ya there, peeps!

Kiistämätön Adam Tensta julkaisee 15. maaliskuuta uuden mixtapen, The Undeniable Tapen. Läpi koko viime syksyn ja 2013 alkuvuoden Adam on julkaissut mahtavia Junkyardin kanssa yhteistyössä tehtyjä biisejä.

Tänään odotus palkitaan. 3 vuotta sitten näin viimeksi kyseisen herra Mahtavuuden Blockfesteillä, ja tänään hän saapuu Tivoliin. Vad fin! Siä nähään!