perjantai 12. toukokuuta 2017

Maaliskuun mahtavuuksia.

Kyllä, erittäin hyvin luettu siellä perällä. Maaliskuun suosikit tulee nyt semmosen bauttiarallaa 2 kuukautta myöhässä. Varmaan ennätys. Pienet aplodit sille tai sitten ei.

Huhtikuun huiput tulee huomenna viikonloppuna PIAN!


Aivan uhana päivä Didin kanssa. Ihan ensteks menimme Uhanaan hypistelemään ihania vaatteita ja ostinpa toiset Uhana-korut ihtelleni. Noi timangit on mun ihan luottokorvikset nykyään. Sopii kaikkiin asuihini, ovathan ne mustat ja toi graafinen leikkaus on jotain niiiin ah. Löytyipä koruja myös Ur & Pennistä 3€/tsipale elikkä siis törkeen halvalla. Sitten tuli niin näläkä, että näköö haittas ja haettiin Dinskulle evästä Subista ja mulle Mäkkäristä, ja sen jälkeen oli määrä mennä hengailemaan Matiaksen uutuuttaan kiiltävään kämppään. Meillä oli oikeesti siis niin nälkä, että me otettiin odotellessa juustohampparit ja sitten mentiin jatkaan aterioiden syömistä. Matias keitti meille Dolce Gusto-masiinalla jälkkäriksi chai lattet. Oli muuten hyvvää! 6/5. ALL OF IT. Period.


Sanottiin Keijon kanssa heipat piirtämällä ja kalligrafialla. Tehtiin jäähyväiskortti eräälle ihanalle ystäväperheelle. Eivät onneksi muuttaneet kauaksi, mutta sen verran kuitenkin, että heidän poissaolonsa kyllä huomaa ja että ikävä on.

1. My face and Keijo's tie on fleek. 2. Häissä vallitsi oranssi teema. 3. Ruoka oli niiiiin hyvää, että itketti. 4. Katson kaihoisasti jo autossa ollessa ruokaa, jota aioin syödä.
Sain kunnian olla häälaulajan vaimo. Keijo harjoitteli, reenasi, harjoitteli, reenasi viikon päivät, ja lopulta nousi lavalle ja lauloi juhlaparille Juha Tapion Meillä On Aikaa. Häät on muutenkin aina ihania. Koko päivä on täynnä onnea, rakkautta, kauneutta, naurua, haikeutta, hauskoja ohjelmia ja niin hy-vää ruokaa.

Pientä pintaremonttia. Maalattiin Keijon kanssa kylppärin patteri, joka oli rumaksi rapistunut, ja myös kylmiön hyllyt valkoisiksi. Näyttää paljon paremmalta ja mikä parasta, myyntikelpoiselta.


Ghetto-tyylillä part 2. Pääsin jälleen iki-ihanan Didi the dance teacherin hiphop ghetto style-tunnille soijaamaan ja sähläämään! Oli aiiiivan mahtavaa. Mukana oli myös Karkki ja sit tämmönen ihnu pinkki barbieguuurl Zane!


Kaksi leffaa saman päivän aikana. AND THEY WERE LIT AF. ("As Frasier, I love the show." - Sgt. Terry Jeffords, Brooklyn 9-9) Saattokeikka oli aivan ihana. Lämminhenkinen ja koskettava. Heikki Nousiainen oli mösö vanha jäärä ja Noah Kin oli mösömpi. Kovin hiljaa oli ekan puolikkaan, mut vähitellen alkoi lämmetä ja roolihahmo avautua. Ja tää oli btw mun eka kerta leffassa YKSIN. Oli aika bueno. 5/5. Illemmalla mentiin sitten miehen ja veljen kanssa katsomaan Hiddlestonin Tomppaa ja tovereita Kong: Skull Islandissa, AND THAT WAS ALSO LIT FAM. Oikeesti en tiä mikä tää jenkkiteinislangi nyt on, MUTKU ÄÄÄÄ. Se oli niiiiiin hyvä ja Kongi on mösö ja niin hyviä hahmoja ja huoh. Parsainta. 5/5 myös. Loistava leffapäivä oli, I must say.


Matiaksen tuparit. Itse isännän sanoin: "10/5. Kaikki. Ruoka. Musiikki. Kahoot. Ystävät. Kiitos. *tähän paljon sydänemojeita*" This was great, we should do it again some time! Love you, bro. Ja mää voitin Kahootin, koska oon parsain veljenituntia!!!!!11 Lälläslää ja pöö.

"Would you guys like some grapes?" - Dave Chappelle as Prince on a skit on Dave Chappelle Show. Also a thing Matias could've said in this scenario. You know, because he served grapes.


Mun ihanat pyöreät arskat. Mää oon aina luullut, ettei mun naaman muotoon sovi pyöreät lasit. Kokeilin näitä huvikseni Ur & Pennissä ja huomasin olleeni väärässä. Paljon riippuu lasien leveydestä ja linssien koosta. Mulle istuu muutenkin tosi hyvin kaikki liioitellun isot aurinkolasimallit. ME LIKES.

Omia selehvieitä ja kamerasta otetut kuvat. Rakastuin ekaan kuvaan, jossa mulla on mätsäävä hame ja korvikset sekä tohon missä mulla on timantti ja kolmionmuotoinen selkämys. So cool.
Mannekiineja Uhanassa. Serkkuni Zane tarvitsi malleja opinnäytetyötään varten ja minähän suostuin oitis Didin, Nallun, Pepin ja Karkin kanssa Zanen puettaviksi ja kuvailtaviksi! Oli niin hauskat kaks päivää, ettei koskaan! Ja musta ei oo pitkään aikaan saanut niin hyviä kuvia ku tuolloin. #yksjärkkärimullekiitos

Meiän ihanauhana mallipoppoo ja taitava kuvaaja!
Mun on pitänyt tehdä myös postaus parhaimmista otoksista silleesti you know asupostauksen tapaan, mutta en oo saanut kuvia vieläkään haltuuni. Heti kun nään Zanen niin saan tikun haltuuni ja sit meinaan lähtee! Me saatiin myös ihania lahjuksia kiitokseksi mallina olosta: kangaskassi, -30% alekuponki SEKÄ YHDET ILMAISET KORVIKSET. Arvatkaapa kaks kertaa mitkä mää valkkasin.


NÄÄ ON NIIN I H A N A T. Vai pitäskö sanoo U H A N A T. Pisaroista aloin haaveilla heti kun tähän kauppaan tutustuin ja tää väriyhdistelmä oli tietysti heti mieleisin.


Seinäjokeilua parhaiden ihmisten ja koiran kanssa. Vierailimme Islandersseilla viikonlopun verran ja en oo muuten elänyt viikonloppua, joka olis mennyt niin nopeesti kun tää. Ja se on hyvien aikojen merkki se. Oli ihanaa ruokaa, ihmissiä, juttutuokioita, saunaa ja ihanin koira ikinä. Nostatti koirakuumetta aikasta korkialle. Paplo on semmonen mösö, etten oo toista samankaltaista tavannut.


Ekaa kertaa Tuuriin. Jeh, en oo ikinä aiemmin ollut Tuurissa, ja kun homegirl J tästä kuuli niin hän halusi ehdottomasti mut tänne viedä ja voi pojat. SE ON MAHTAVA PAIKKA. Varsinkin jos olis ollut enempi rahhaa reissun aikaan. Siellä oli siis kaikkeeeee ja aika edullisestikin. Punaiset korkkarit lähti mukaan, koska väri, Marco Tozzi ja hinta. Bongasin myös mun ja serkkuni vanhat puhelimet vierekkäin Nokia-nostalgiahyllystä. Vallila-osastolla oli kaikkee ihanaa kanssa. Jos osaisin ommella niin tuolta olis lähtenyt vaikka mitä ihnua kangasta mukaan. Niillä on niin paljon nättiä kaikkee.


Siellä oli myös NIINKU KAIKKI lempparimerkkieni osastot. Vero Moda, Only, Vila, Esprit ja Noisy May. Olisin voinut mm. pökertyä. Kokeilin huvikseni muutamia vaateparsia, joka oli virhe. Ylempi jakku oli meinaan niinku ME WRITTEN ALL OVER IT, että meinasin itkeä. Hinta oli kuitenkin budjettiin nähden liian kova ja sydän verta vuotaen jouduin jättämään sen Tuuriin. Toi kuvio ja mustavalkoisuus ja noi liepeet ja leikkaus ja istuvuus ja AAAAAA. Jos osaisin tehdä vaatteita tekisin itelleni just tollasen, koska ei että. Alempi tyyli oli myös ah niin tyylikkään mukava, että ahhhh. Ja noi väriyhdistelmät. Harmaa ja viininpunainen on to die for. Miksi vaatteet on liian ihania ja liian kalliita ja miksi mun pitää olla köyhä?

Näihin filosofisiin tunnelmiin jätän tämän maaliskuumuistelon. Huomenna viikonloppuna PIAN jatkuu huhtikuun parissa!

perjantai 5. toukokuuta 2017

Avautumisia.


Eilen illalla miehelleni todettua:

"Mää niin haluaisin kirjottaa blogia taas, mutku ei voi kun on tukos päässä... Siis henkinen tukos, ei verisuoni."

Että älkää huoliko, mösöt lukijani, en ole kuolemassa näillä näppäimillä.

Onko teitä siellä edes enää mitenkä jäljellä? Oonko onnistunut tiputtamaan ihmiset kyydistä? Jättäkää kommenttia tonne alapoksiin tai ees tykkäystä Facebookissa, niin autatte mua vähäsen tämän suuren ressinaiheeni kanssa.

Cheddar kiittää myös! #brooklyn99

Mun on pitänyt kirjoittaa vaikka ja mitä tänne teidän silmienne iloksi. Kuulumisia (se taitaa tulla tässä ja nyt), maaliskuun SEKÄ huhtikuun suosikkeja (kyllä, luitte oikein, maaliskuun olen huono ihminen), Uhana Designin mallinukkena olemista ja se yks teemapostaus vaatteista, minkä aloitin varmaan kohta vuosi sitten. Siis siihen olis nyt kuvakollaasitkin valmiina, mutku sitten pitäis jaksaa istua koneen ääressä ja ARRRRRRH. Ajattelin myös tehdä erikseen postauksen Tukholma-reissusta. Että joo-o. On tääkin hitsivie työmaa.

Trying to hide from this cold, cruel world while looking cool and mysterious.

Puhun tästä varmaan 17759837:ttä kertaa, mutta blogi on mielessäni ihan koko ajan, 24/7. Okei ehkä ei ihan sitä, mää kuitenkin nukun öisin 8 tunnin molemminpuolin, eli 16/7 karkeasti. Senkin ajan, kun kuvasin videoita ja editoin, olisin halunnut kirjoittaa ja laittaa kuvia. Vaikka videoiden teko olikin tavallaan todella hauskaa, niin silti kirjoittaminen luonnistuu multa paremmin. Ainakin omasta mielestäni. Stressitasoni kuitenkin oli korkeammalla kuin koskaan, kun tein videoita. Voisinpa puhua nyt vaikka siitä teille tässä näin.

Kirjoitus jatkuu tämän corgen jälkeen.

Koko ajan mun piti miettiä, että "pitäiskö kuvata tääkin videolle, eiku sit siitä tulee liian pitkä, siihen on nyt jo yli 5 minuuttia aineistoa, eiku tää asia on pakko saada videolle, ihan sama, tästä räjähti nyt 10 minuuttia, JA EI HITSINPIMPULA MÄÄ UNOHDIN KUVATA SEN YHEN JUTUN!" Se ei tehnyt mun helposti stressaavalle päälleni ja mielelleni hyvää.

Mua häiritsi myös suuresti se, kuinka rajallisesti pystyin editoimaan videoita. iMoviessa musiikkivaihtoehtoja oli vain jotain alle 10 (esim. Splice-sovelluksessa oli pelkästään 10 erilaista musiikkityyliä ja jokaisen tyylilajin alla oli kymmeniä biisivaihtoehtoja) ja en aina saanut tekstejä siten kuin olisin halunnut. En kuitenkaan ehtinyt opetella käyttämään muita appeja, koska piti ehtiä myös nukkumaan kuvaamisten, töiden ja muiden vlogiviikolla tapahtuneiden aktiviteettien välissä.

Ekan videon editoimiseen ja uploadaamiseen mulla meni valehtelematta 6 tuntia. Loput sain paljon nopeammin tehtyä, kun ymmärsin miten hommat toimii. Vaikeuksia tuotti myös oikeankokoisen thumbnailin muokkaaminen ja tekstien säätäminen sekä äänien yhtäkkinen katoaminen (iMovie ei ilmeisesti tykännyt mun pikkuoravaäänistä, koska ne katos usein kun tallensin videon). Mun kärsimättömälle päälle ei vaan sovi tämmöset näin. Hermot menee ja pinna katkee. Myös miestänikin hieman rasitti mun jatkuva kuvaaminen ja "nyt hetki hiljaa, mää sanon nopeesti kameralle tän yhen asian". Mää yritin kyllä tehdä videoni mahdollisimman pitkälle niin etten häirinnyt sillä ketään, mutta väkisinkin sitä joutuu ainakin omaa miestään häiritsemään. Ja mää en kuitenkaan enää tuu tekemään tällaista viikonpituista rykäsyä, koska HNNGH.

Ilmeeni kun muokkasin thumbnailin tekstiä tuhannennetta kertaa ja se on edelleen millin verran piilossa.

Pahin paniikki iski myös reissun päällä, kun mun iPhone 6 hajosi TAAS. Oikeesti miks mun elämä on tällästä. Eka kutonen teki itsarin hyppäämällä mun neuleen taskusta kauppiksen naistenvessan pönttöön (aka miksi otinkaan puhelimeni vessaan?), selvisi riisihoidon avulla, eli hienoa ja rikasta elämää 8 kuukautta ja sitten kuoli lopullisesti eräänä aamuna, kun piti lähteä Mikkeliin. Se mokoma meni onneksi vakuutukseen, mutta piti elää muutama päivä liikaa kakka-Lumian kanssa. #firstworldproblemos Toinen kutonen taas tappoi ihtensä mun käden kautta hytin vessassa. Teki ensin muutaman tunnin hidasta kuolemaa hylkäämällä kylmästi hellän kosketukseni. Lämmittelin puhelinta ja yritin saada sitä avautumaan, mutta ei. Tein kaikkeni ja se lipui pois elämästä. Okei nyt mun runosuoni tyrehtyi, eli takuuseen puhelin ei mennyt, muun muassa koska viime syksynä tähän uudempaan kutoseen tuli pieni vekki ylänurkkaan. Vakuutusyhtiöön ei olla vaan yksinkertaisesti muistettu ottaa yhteyttä plus mua pelottaa mitä ne sanoo sieltä. Eikä siinä mitään, oon tullut hienosti toimeen varapuhelimeni kanssa. Oikein makee ja smooth iPhone 7. LOVIN' IT. Ja kiitos kälyni miehen, mun vlogiviikko ei jäänyt kesken! Paljon sydämiä ja kiitollisuutta hänelle vielä!

Joten joo, olen nolo ja kömpelö vahinkoaltis rähmäkäpälä ja mämmikoura. Häpeän itseäni ja elämääni. En ansaitse hienoja puhelimia, koska aina rikon ne. Seuraava puhelimeni olkoon siis markkinoille pian palaava Nokia 3310. Siinä menee lattiat ja asfaltit ja pöntöt rikki ja lommoille, kun sen sinne tiputan eikä toisinpäin.

Huomatkaa myös tämä hieno sattuma, että molemmat luurit päätti sanoutua irti elämästä juuri ennen tai kesken reissun. Jälkimmäinen just kun olin syömässä jätskiä, kuten mah good boi Cheddar tässä.

Heck he's a fast ice cream eater! Very good corge boi, 12/10

Summa summarum: koska kuvaaminen ja editoiminen oli loppujen lopuksi meleko hauskaa puuhaa, aion taatusti tehdä joitain videoita tulevaisuudessa. Oon päässyt hyödyntämään mun uutta taitoa esimerkiksi töissä mainosvideoiden muodossa ja mieheni Fifa-turnaushommeleissa. Tää jälkimmäinen oli kyllä todella hauska projekti ja mielestäni se on ehkä parasta jälkeä tähän mennessä kaikista mun videoista. Ulos en sitä kyllä koskaan tule laittamaan, mutta voin näyttää sen mielelläni livenä kun tavataan!

Oon ehtinyt jo miettiä vähän mitä voisin tulevaisuudessa kuvata. Esimerkiksi tänä kesänä (oikeestaan jo ens kuussa!) tulee 20 vuotta mun diabetes- ja keliakiadiagnooseistani ja tekisin oikein mielelläni videon elämästäni näiden perussairauksien kanssa. Sitä en vielä osaa päättää, että teenkö sen yhdestä päivästä vai ihan yleisesti mun sairaushistoriasta ja fiiliksistä niiden suhteen vai vähän molempia vaivaivaiiii mitä ikinä. Saatte nähdä sit mitä mää keksin!

Videolla saattaa esiintyä vierailevia diabeetikkotähtiä. #flashbackfriday #DTday
Ehdotuksia saa toki heittää, että mistä haluaisitte mun tekevän videota! Kesäkuussa kuvaan ainakin sen diabeteskeliakia-videon ja harkitsen myös jonkinlaista koostetta Pori Jazzeilta, mikäli pääsemme sinne asti tänä vuonna.

Anyhoops, I'M BACK! (again and again)

Hymyile ja kukaan ei huomaa, että sun jalkoihin sattuu. #miksiihanimmatkengäthaluaaainatappaamunjalat

keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Vlogiviikko / Viikonloppu.

Koska olin huono ja laiska ja kaikkia näiden johdannaisia, niin tässä tulee nyt kerralla loput kolme videota. Mun piti yhdistää kaikki viikonlopun pätkät, sitten piti la-su ja sit luovutin. Tein nyt kaikki kolme videota erikseen omilla musiikeillaan ja niin poispäin. Enjoy!




THE END. Toivottavasti piditte mun vlogeista! Tulen kirjoittamaan yhteenvedon ja mietteitä tästä viikosta myöhemmin. Stay tuned, dudes and dudettes.

sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Images, words and beyond.

Bass guitars with six strings and glittery purple guitars with seven strings. Drum kitchens. Rotating keyboards, great cover versions and amazing solo performances. Astonishing singing and wonderful stories from back in the day. Long haired dudes and handsome beards.



This was what the Images, Words and Beyond tour was all about.


I promised you guys a little bit of post-show euphoria and oh boy, that you're definitely gonna get. In English, hope you don't mind.


Above you can see the concert's and the whole tour's setlist. Let me walk you through the whole show with nothing but my euphoria-filled brain and a few vids I managed to shoot during the show. Also only listening to the songs that were played helps me to remember quite vividly how the live version was played.

Act 1

The show started very roughly with thrash metal-esque Dark Eternal Night (Systematic Chaos) and James Labrie got to roar deeply from the bottom of his lungs. Up next they performed probably one of my personal favourites and one of the songs that always makes me a bit teary-eyed and that is The Bigger Picture. James' voice was a bit rough on the edges since his voice goes up high in the original track. I'm not saying the live version sucked, but it could've been better. I'm 99,9% sure James had to save his voice for the Act 2 which was THE point of the whole tour.

Hell's Kitchen (Falling Into Infinity) is an instrumental and a darn good one. Not as awesomely complicated as The Dance of Eternity from Metropolis part. 2 but it sounded sooooo fantastic live. I fell in love. Wonder if it's about the city where Daredevil and Jessica Jones live... Anyway, Hell's Kitchen showcases just perfectly each and every player's talent very candidly.

After that DT performed a couple of songs from their most recent release, The Astonishing, and the songs were The Gift of Music and Our New World. The Astonishing was a 34 track long concept album about a world without music and filled with ugly noise machines, which kill the inspiration and numb the minds of the citizens of a dystopian society. Dream Theater toured all over the world to play the whole album but for some reason they skipped Finland and we never got to see the show. I would've loved to experience the whole story of The Astonishing. Anyways, it was great to hear at least those two tracks live from that album.


Every now and then the boys took five and James asked how we were doing and everything, you know, the usual gig stuff. What I loved the most was when James took a moment to tell awesome nostalgic stories to us. The stories went all the way back to the year 1992 when they released Images & Words. They also told us about the very first club gigs they performed during the early days. They also mentioned the first gigs in Finland and asked whether there were people who are now at the Ice Hall. They were all men and then James said how it's great that he can now see guys and girls there and then he paused and asked...

"Are there any girls here?"

*all the females wooing*

"Where the heck were you, oh I don't know, 25 YEARS AGO?"

Well, I wasn't even born yet. Well, later that year. Either way, I would've loved to be at the first gigs and concerts. Where's The Doctor and his T.A.R.D.I.S. when I need one?!


After the songs from The Astonishing, always so mystical yet so lovely bass player John Myung played his bass solo, the song being Portrait of Tracy by Jaco Pastorius. Unlike some people I think bass players are the crucial and most important part of a band and John Myung is here to prove that very fact. His solo was just mesmerizing and ethereal. The solo was also used as a bridge to As I Am, which included a very cool and creative remix: a part of Metallica's famous Enter Sandman. We went all "oh wooow" when we realized what was happening.


And then happened such awesomeness, very Dream Theater, much Mike Mangini. Breaking All Illusions (A Dramatic Turn of Events). James had totally warmed up by now because oh his voice and the instruments AND THE INSTRUMENTAL PARTS. I just L O V E this song and it was extremely amazing as a live performance. AND THE ENDING. Seriously this song lasts for 12 minutes and it has so many levels and atmospheres and assdsfhk. I WAS CRYING GIRL. I still am when I listen to it. Too bad they didn't play Beneath The Surface right after that, BUT OH WELL BECAUSE OMGOODNESS.


Act 2

WELL WELL WELL. What can I say. Just... Yeah. Such images, very words, much beyond. Wow.


The very first thing that happened was a Happy New Year-medley tape of sorts. There was extremely short bits of songs that were radio hits back in 1992. It was very funny and very cringeworthy, since the tape included songs like Baby Got Back and Too Sexy for My Shirt.

First of all, Pull Me Under. I have to tell you guys a little bit of a secret: Before the concert I didn't like this song since it's the most well-known of them all. Emphasis on "before the concert" since I listened to the song many many MANY times before the concert and it just so happened that I fell in love with the album as a whole, including Pull Me Under.

Dat purple guitar tho.
Another Day is a metal ballad of sorts and it was just beautiful. During Take the Time John Petrucci performed his guitar solo and it was just as awesome as I expected. I was so glad that I managed to shoot short videos of every solo. Surrounded showcased the more calm side of Dream Theater. Beautiful sounds powered by Jordan and the whole atmosphere was ballad-esque with jumpy twists.


Source: MrTehoTeho (awesome profile pic btw)

Metropolis - Part 1: The Miracle and the Sleeper is one of a kind. For a long time I avoided listening to it for irrational reasons (I listened to Metropolis - Part 2: Scenes from a Memory and couldn't sleep for a couple days since I found the story extremely terrifying), but I wanted to give it a shot. Luckily I did because the song is just awesome with its wonderfully complex middle part. And the best part about the live version was Mike freakin' Mangini's awesome drum solo. ABSOLUTELY AMAZING.

The atmosphere kept rising and rising because then it was time for Under a Glass Moon. It was a bit rougher and simpler comparing to Metropolis part 1 and it had attitude.

Then came the tears because it was time to Wait for Sleep. I literally have no words. Just listen to it. First Jordan plays an extended keyboard intro and then there's nothing but beauty.

Source: yours truly.

True story: I watched this video right before I uploaded it on Youtube and really listened to James' beautiful, manly and unique voice and Jordan's magnificent piano playing. It still sends chills to my spine and tears to my eyes. Man I love those guys and this song SO much.

Learning to Live was the pinnacle of Act 2. Over 11 minutes with many levels and atmosphere changes. The bass line was very cool and James' voice sounded just like in the album. I was still crying because of the beauty of Wait for Sleep so I was very overwhelmed and sensitive, which lead me to cry because of this song as well. I was so happy and euphoric. I haven't felt that feeling in a loooong time. 

Encore


The encore was freakin' UH-mazing. The whole Change of Seasons. It's literally one song with changes and levels. Believe me when I say that it's 23 minutes of pure awesomeness. I was just truly mesmerized and listened carefully. Therefore I don't have any video material of my own, since I wanted to listen and not be occupied with holding a camera in the right position. Instead I found this gem from Youtube!


Aftermath

What I loved most about the concert and the whole band was the chemistry I got to see on stage. They managed to communicate with even the littlest of expressions and they knew exactly what would happen next. They are known to be perfectionists and they most definitely have rehearsed and practiced many days and nights before their shows.


I was really fangirling over the Johns who regularly got really close to each other on stage and played their guitars and bass guitars. I called them The String Bros. They had this deep understanding of how to do things and it was just adorable to watch. And well hey, they've been working and playing side by side for over 30 years, so yeah.

James really seems warm with his small talk with the audience. John Myung was so cute being all official and cool. Even I wasn't in the front row, I could see Mike Mangini's big and goofy facial expressions behind his fantastic drum kitchen. John Petrucci doesn't need to say anything to the audience, since his friendly and even father-like mannerisms and looks towards us tell more than a thousand words. And only seeing Jordan Rudess' awesome beard (which he straightens with a hair straightener btw) and rotating keyboard was totally worth all the money spent on the tickets.
Good golly I love them so much.

If you check the definition of "progressive metal" from a dictionary, you will most definitely see the picture of Dream Theater there. If you don't then shame on the dictionary makers because that's the truth!

John Petrucci, James Labrie, Mike Mangini, Jordan Rudess and John Myung.

THANK YOU, THE GREAT MEN OF DREAM THEATER. I truly had the time of my life.

perjantai 14. huhtikuuta 2017

Viikonlopun vlogeista.


Viikonlopun vlogeista sen verran, että olin reissun päällä enkä ehtinyt editoida ja laittaa videoita Youtubeen. Tein perjantain videon tänään ja yritän saada loput valmiiksi huomenna! Stay tuned.

Kuvassa mää ja mun homeboy Skäpörri. ♥️